Kiekko

Blues rokotti jo ensimmäisessä vaihdossa

Blues avasi maalinteon jo ensimmäisessä vaihdossa. Ari Vallinilta kesti vain 16 sekuntia saada kiekko HPK:n verkkoon.

Joukkueiden tämän kauden kolmaskin kohtaaminen jääkiekon SM-liigassa päättyi vierasvoittoon, kun Blues vei Hämeenlinnasta pisteet 3-0-maalein.

- Ensimmäisen vaihdon maali helpotti peliä. Olimme alussa hyviä, ja meillä oli myös toisessa erässä hyvä ote. Pelasimme fiksusti kiekon kanssa, sanoi Bluesin päävalmentaja Lauri Marjamäki.

HPK:n päävalmentaja Timo Lehtonen arvioi, että Blues pelasi järkevästi ja tappoi HPK:n pelin.

- Meillä oli paljon ylivoimaa, mutta emme saaneet paljon paikkoja, Lehkonen tiivisti.

Bluesin maalilla 24 kertaa torjunut Antti Ore venyi liigauransa ensimmäiseen nollapeliin. Ore, 32, siirtyi tammikuun puolivälin jälkeen Jokipojista Bluesiin. Norjan mestaruudenkin voittanut Ore pelaa ensimmäistä kauttaan SM-liigassa, sillä hän on torjunut pääasiassa Mestistä.

- Ihan kohtuullisesti on mennyt, mutta työmaata on yhä jäljellä. Joka päivä tehdään töitä, Ore kuvasi.

Toisen polven liigakiekkoilija Juuso Ikonen, 17, teki Bluesin toisen maalin.

Uusimmat

Kiekko

Lukko ja Tappara antautuivat Mestarien liigassa

Jännittääkö CHL:n kotiavaus tulokas-Hytöstä? - "Toivottavasti!"

Liigan ex-toimitusjohtajalta raippaa JYP-luotsille - "Fokus hukassa!"

Kärpät varmisti jatkopaikan Mestarien liigassa

CHL:n vai kotiliigan kannu? JYPin Marko Virtanen ei osaa sanoa, kumman ottaisi mieluummin

Heikkilä & Kulmala: CHL, Neil Young ja Karalahti – Mitäs höpinää tämä on?

Maalivahti Juuso Riksman lopettaa uransa

KalPa teki satojentuhansien eurojen tappiot

Turkulainen, Stråka , Lindroos... Oudoilla nimillä varustettu JYP kävi kaatamassa Jukurit

Anaheimin Lindholm korvaa kokeneen Kronwallin Ruotsin World Cup -miehistössä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.