Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 21.03.2012 13:58

Puolivälieräennakko, KalPa-Blues:

Blues räjäyttää taas pommin

ASETELMA: Kuopiossa olisi toivottu hartaasti viime kevään kalavelkojen maksua Lukkoa vastaan, mutta toisin kävi. Sääliplayoff-myllystä putkahti vastustajaksi Blues. Vaikka espoolaisuus on varsin häilyvä käsite, ovat sinipaidat näyttäneet suurta sydäntä viime vuosina näin pudotuspeliaikaan. Paras esimerkki lienee viime kevään sääleistä finaaleihin -sankaritarina. Blues on tehnyt selväksi kaikille muuntautumiskykynsä. Se voi olla rottamaista lätkää pelaava rosvolauma, mutta seuraavassa hetkessä se voi juoksuttaa runkosarjan voittajan henkihieveriin erinomaisella kiekkokontrollilla. Kuten kävi JYPiä vastaan vuosi sitten välierissä. B:n muotoisella sydämellä varustettu ryhmä on tähän aikaan vuodesta huomattavasti hankalampi vastus kuin raumalainen palkkasoturiarmeija.

KalPa on toki kiekkokontrollissaan jyväskyläläisiä edellä, joten on erittäin mielenkiintoista nähdä, millä konsteilla Blues pystyy tähän haasteeseen vastaamaan. Se on ainakin selvää, että sinisten lähtökohta ottelusarjaan on selvästi helpompi kuin KalPan. Adrenaliinit ovat täyteen kolmeen otteluun venyneen Lukko-sarjan jälkeen tapissa, eikä joukkueella ole mitään hävittävää. KalPalla sen sijaan on ainoastaan hävittävää.

Pudotuspelikokemusta on enemmän Bluesilla, eikä KalPan urakkaa helpota seuran ruumiillistuman Sami Kapasen poissaolo. Sinnikkään selkävaivan piinaama Kapanen on ollut pois joukkueharjoituksista jo viisi viikkoa. Lisäksi toisen aivotärähdyksen lyhyen ajan sisään runkosarjan lopulla kärsinyt avainpuolustaja Adam Masuhr saattaa olla ainakin ensimmäisistä otteluista sivussa. Fyysisen Ryan Lannonin kausi päättyi loukkaantumiseen jo tammikuussa eikä Ilveksestä tilalle pestattu kaima Glenn ole samanlainen pelote. Loukkaantumisensa on toki Bluesillakin, ennen muuta puraisevat Petri Lammassaaren ja Jani Hakanpään poissaolot. Kummankin kausi on paketissa.

Runkosarjassa joukkueet kohtasivat viidesti. KalPa voitti kolme kotiotteluaan, Blues kaksi. Kaikki väännöt päättyivät yhden tai kahden maalin erolla.

ARVIO: Blues oli runkosarjassa luvattoman heikko vierasjoukkue, mutta niin se oli vuosi sittenkin. Silti porukka pystyi ryöväämään kotiedun sekä Ässiltä että JYPiltä. Ei ole mitään estettä sille, etteikö KalPa voisi kokea saman kohtalon. Edessä on hikinen seitsemän ottelun sarja, josta kumpi tahansa voi periaatteessa mennä jatkoon. Bluesin pelaajamateriaali on kuitenkin "playoff-ystävällisempi" ja neljät MM-kisat pelannut Patrick Galbraith pesee veskaritaistossa Mikko Koskisen. Blues jatkoon voitoin 4-3.

SEURAA HEITÄ: Tässä sarjassa vastakkain on kaksi tulokaspäävalmentajaa, jotka ovat kuitenkin olleet jo pitkään valmennustehtävissä mukana. KalPan komentaja Tuomas Tuokkola on voittanut JYPin A-nuorten päävalmentajana Suomen mestaruuden ja lisäksi plakkarissa on SM-liigassa Pekka Virran assistenttina pokattu pronssimitali. Rauhallinen Alavuden mies on uransa kovimmassa painekattilassa. Seurahistorian ensimmäisen runkosarjavoiton hullaannuttama Kuopio odottaa paraatimarssia välieriin.

Lauri Marjamäki valmensi Bluesin A:ta kaudet 2004-07. Viimeisen kauden päätteeksi Blues-nuorten kauloihin ripustettiin hopeamitalit. Tuon ajan junioreista liigaryhmässä on nyt mukana monta luottosoturia. Lisäksi Marjamäki on kokenut Petri Matikaisen kakkosmiehenä kahdet SM-liigafinaalit. Hän on myös luotsannut alle 20-vuotiaiden maajoukkuetta sekä kakkos- että päävalmentajana. Marjamäki voi lähteä ottelusarjaan rauhallisin mielin. Takataskussa on vuoden vanhaa tietoa siitä, kuinka altavastaaja kepittää ennakkosuosikin. Toisaalta viime keväästä heikentyneeseen Blues-ryhmään ei ladata ulkopuolelta juurikaan menestyspaineita.

Keskustelua aiheesta

Mikä kesäpoika siellä toimituksessa näitä harhaisia juttuja kirjoittelee :thumbdown: