Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 02.02.2012 04:49
A A A

Bluesin myyntikuviot nytkähtivät eteenpäin

Jääkiekkoseura Espoo Bluesin myyntikuviot ovat nytkähtäneet eteenpäin. Nykyinen omistaja Jussi Salonoja sanoi illalla, että seuralle on tiedossa uusia omistajia.

Bluesin on ostamassa Jääkiekko Espoo -niminen yhtiö. Siinä ovat mukana entisen Kiekko-Espoon, nykyisen Bluesin, entisistä pelaajista mm. puolustaja Peter Ahola ja maalivahti Mika Rautio.

Salonoja on pyytänyt mukaan myös ex-ammattilaista, Kiekko-Espoon aikanaan SM-liigaan nostanutta Jere Lehtistä.

Jääkiekko Espoon hallituksen puheenjohtajaksi on tulossa tunnettu urheilumies, entinen jääkiekon SM-liigan puheenjohtaja Martin Saarikangas.

Jussi Salonoja ei sulje pois mahdollisuutta, että hän olisi itsekin mukana jatkossa Bluesin toiminnassa.

Media on innokkaasti pyöritellyt ja pohdiskellut uusia omistajia ja uusia kuvioita. Pankkiiriliike Eufexin toimitusjohtaja Daniel Pasternack ja Rautio ovat keulakuvina sijoittajaryhmässä, joka on vahvimmin uuden Bluesin taustalla.

Daniel Pasternackin mukaan Bluesin takana olevaan uuteen yhtiöön haetaan vielä lisää espoolaisia omistajia.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Kiekko