Deen oiva oppitunti
Tapani Linna
Perjantai-illasta piti tulla leppoisa jyväskyläläinen kiekkohassuttelu, kun Mestiksen sarjataulukossa toisena majailevan D Teamin vieraaksi Hippokselle saapui sarjajumbo RoKi. Perjantailöylyttelystä ei ollut kuitenkaan tietoakaan, mutta hiki kyllä tuli.
Ottelusta muodostui nimittäin kotijoukkueelle oiva oppitunti, sillä ottelun alku lupaili kaikkea muuta kuin jyväskyläläisten voitonjuhlia. Ilta sai kuitenkin D-nuttujen kannalta onnellisen lopun. Rovaniemeläiset vierailijat kaatuivat lopulta saappaat jalassa lukemin 7-4 (0-1, 4-1, 3-2).
- Kiitokset RoKille mainiosta opetuksesta. Meillä kesti kaksi erää, että oma pelimme lähti edes oikeiden raiteiden suuntaan, isäntien valmentaja Jukka Ahvenjärvi totesi ottelun jälkeen.
Ja siltä alku näyttikin. Ensimmäisessä erässä tuuli puhalsi nimittäin vahvasti pohjoisesta. Täksi kaudeksi Mestikseen nousseet napapiiriläiset kiekkovelmut liikkuivat kaukalossa energisesti sekä hamusivat kiekkoa ahnaasti. Samaan aikaan isäntien liike oli unohtunut pukukopin perukoille.
- Kaksi ensimmäistä erää olivat meidän tämän kauden huonoimmat, Ahvenjärvi tilitti.
- RoKin paineistus ja hyvä liike olivat myrkkyä. Oman pelin kohentaminen vaati tavallista pidemmän ja äänekkäämmän puheen ensimmäisellä erätauolla kopissa, hän jatkoi.
Vain kerran tällä kaudella kotijäällä hävinneen D Teamin tahmeaan alkuun Ahvenjärvi ei löytänyt selvää vastausta.
- Jostain kumman syystä meille tuli helppoja kiekon menetyksiä ja turhia harhasyöttöjä. En tiedä oliko yksittäisten pelaajien valmistautumisessa sitten jotain lepsua huolimattomuutta.
Toisessa erässä D Team osoitti kuitenkin sen, miksi joukkue sinnittelee sarjan kärkikahinoissa. Vaikka peliesitys ei päätä huimannut, jyväskyläläisryhmän onnistui kääntää ottelun sävel D-vireeseen ja lopulta kolmen pisteen arvoiseen duurisointuun.
- Pisteet lämmittävät. Se on se, mikä tällä hetkellä on ratkaisevinta. Mutta pelin on parannuttava huomattavasti ensi keskiviikkoon mennessä, Ahvenjärvi jylisi.
Jormakka liekeissä
D Teamin ykköspyssynä RoKia vastaan toimi hurjaan iskuun viime otteluissa päässyt Pekka Jormakka. Maanantaina Kajaanissa hattutempun värkännyt laitahyökkääjä osui perjantaina jälleen kahdesti.
- Alkukausi oli nihkeä henkilökohtaisesti, mutta nyt on sattunut limput uppoamaan. Välillä näköjään menee pienemmästäkin kulmasta sisään, pienikokoinen vauhtikone maiskutteli.
Myös Jormakka jakoi tunnustusta hyvin pelanneille Pohjoisen pojille.
- Hirveä virta niillä oli päällä. Alku oli meiltä todella nihkeää, enkä kyllä tiedä mistä se johtui. Kai siinä oli RoKin hyvyyttäkin.
- Valmentajat eivät tykkää, kun neljä menee kotona omiin. Kyllä meidän pitää jatkossa parantaa melko roimasti, jos pisteitä halutaan, Jormakka arvioi.
D Teamin riveistä perjantaina kahdesti maalinteossa onnistui myös pirteästi esiintynyt ranskalaispelaaja Yohann Auvitu. Kahteen tehomerkintään ylsivät myös Markus Poukkula (1+1), Vesa Kulmala (1+1) ja Samuli Piiroinen (0+2).