Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 06.02.2010 22:01
A A A

Häppölä toi HPK:lle virtaa

Jääkiekon SM-liigaseura HPK:n riveihin hiljattain siirtynyt Toni Häppölä toi virtaa isäntäjoukkueelle ottelussa HIFK:ta vastaan. Entiselle HIFK-pelaajalle Häppölälle kirjattiin 1+2 tehopistettä, kun HPK voitti 4–2 (1–1, 2–1, 1–0).

– Häppölän tulo ketjuumme lisää varmuutta ja äijämäisyyttä, sanoi kaksi maalia HPK:lle tehnyt Janne Kolehmainen.

HPK:n päävalmentaja Jukka Rautakorpi oli tyytyväinen mies.

– Meille tehdyt maalit tulivat pikku nukahdusten jälkeen. Kolmas erä oli meiltä hyvää tekemistä eikä voida sanoa, että parempi joukkue voitti. Teimme kuitenkin enemmän maaleja. Erityismaininnan ansaitsee Häppölän ketju, joka tuo lisää leveyttä joukkueeseen, Rautakorpi lausui.

HIFK taisteli esimerkillisesti, mutta maalinteossa onnistui ainoastaan Jerry Ahtola, joka teki vieraiden molemmat maalit.

– Meiltä oli kolme ihan OK-erää. Emme saaneet kuitenkaan huippuerää ja meille tulleet maalit olivat lapsuksia. Hyvä, intensiivinen kiekkoilta ja jätkät laittoivat itsensä likoon, sanoi HIFK:n päävalmentaja Kari Jalonen.

Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012

Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu

Perjantai 4.5.2012 20:15Valko-Venäjä-SuomiHelsinki
Sunnuntai 6.5.2012 16:15Suomi-SlovakiaHelsinki
Tiistai 8.5.2012 20:15Suomi-SveitsiHelsinki
Torstai 10.5.2012 20:15Ranska-SuomiHelsinki
Perjantai 11.5.2012 20:15Suomi-KanadaHelsinki
Sunnuntai 13.5.2012 16:15Suomi-USAHelsinki
Maanantai 14.5.2012 20:15Kazakstan-SuomiHelsinki

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kiekko