Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 09.03.2010 21:51
A A A

Hentusen maalivainu pelasti Jokerit

Jokerit keikkui kuilun partaalla Lahdessa, sillä tappio Pelicansille olisi synkistänyt helsinkiläisten asemia pudotuspelitaistelussa. Tilanne oli päätöserässä jo 3–1 isännille, mutta Jukka Hentusen (tehot 2+2) johdolla Jokerit teki ihmenousun ja nappasi täydet kolme pistettä 4–3-voitolla.

Hentunen kuittasi Pelicansin kolmannen maalin nopeasti kavennusosumalla ja pohjusti myöhemmin Fredrik Brembergin tekemän tasoitusmaalin. Kaksi minuuttia ennen loppua hän karkasi kiekonriiston seurauksena läpiajoon ja ratkaisi pelin.

– Taisteluvoitto koko jengille. Olimme tukalassa paikassa, mutta tulimme takaisin peliin. Olin myös onnekas, kiekko pomppi lopussa meille, Hentunen myönsi.

Sarjataulukossa toiseksi viimeisenä olevan Pelicansin playoff-mahdollisuudet hupenivat pahasti, kun tappio tuli tärkeää kilpakumppania vastaan. Päävalmentaja Mika Toivola kuvaili tappiota karmeaksi.

– Ei suoranaisesti kaikkia vastustajan maaleja syötetty, mutta pari-kolme ainakin. Sillä liksalla, millä nuo kaverit pelaavat, niin he ratkaisevat tuollaisista paikoista varmasti, Toivola sanoi.

Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012

Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu

Perjantai 4.5.2012 20:15Valko-Venäjä-SuomiHelsinki
Sunnuntai 6.5.2012 16:15Suomi-SlovakiaHelsinki
Tiistai 8.5.2012 20:15Suomi-SveitsiHelsinki
Torstai 10.5.2012 20:15Ranska-SuomiHelsinki
Perjantai 11.5.2012 20:15Suomi-KanadaHelsinki
Sunnuntai 13.5.2012 16:15Suomi-USAHelsinki
Maanantai 14.5.2012 20:15Kazakstan-SuomiHelsinki

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kiekko