Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 04.02.2010 21:58
A A A

HIFK kiristi JYPin rinnalle

Helsingin IFK kiristi kamppailua jääkiekon SM-liigan runkosarjan kolmannesta sijasta, kun kotijoukkue kukisti illalla JYP:n 3–0. Voitolla HIFK nousi tasapisteisiin maalieron turvin kolmantena olevan JYP:n kanssa.

Viime aikoina ailahtelevasti pelanneen HIFK:n ykköseksi nousi 37 torjunnalla nollan pitänyt maalivahti Mika Noronen. Viime syksynä vastustaja JYP:ssä pelanneelle Noroselle nollapeli oli kauden ensimmäinen. Saksasta HIFK:hon alkuviikosta palannut Kimmo Kuhta teki toisessa ottelussa peräkkäin maalin.

Liigan kärkikaksikko Lukko–KalPa menee menojaan, sillä kumpikin voitti ottelunsa. Lukko kesytti vieraissa Ilveksen 3–1. Sarjajohtaja Lukolle kaksi maalia teki Justin Morrison. Liigajumbo Ilves on kahden ja puolen viime kuukauden aikana hävinnyt 21:stä viime ottelustaan 19.

Yhdeksästä viime ottelustaan nyt kahdeksan voittaneen KalPan jalkoihin jäi HPK, joka hävisi vieraissa 1–2. Niukkamaalisessa kohtaamisessa kunnostautui kesken kauden KalPaan tullut Toni Dahlman, joka keräsi 1+1 pistettä.

Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012

Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu

Perjantai 4.5.2012 20:15Valko-Venäjä-SuomiHelsinki
Sunnuntai 6.5.2012 16:15Suomi-SlovakiaHelsinki
Tiistai 8.5.2012 20:15Suomi-SveitsiHelsinki
Torstai 10.5.2012 20:15Ranska-SuomiHelsinki
Perjantai 11.5.2012 20:15Suomi-KanadaHelsinki
Sunnuntai 13.5.2012 16:15Suomi-USAHelsinki
Maanantai 14.5.2012 20:15Kazakstan-SuomiHelsinki

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kiekko