Jan Caloun lopettaa uransa
STT
Tshekkiläinen jääkiekkoilija Jan Caloun on ilmoittanut lopettavansa uransa, kertoo Ilta-Sanomat verkkosivuillaan.
– Minä lopetan. Tein päätöksen jo parisen viikkoa sitten ja se on lopullinen, Caloun kertoi tshekkiläiselle lidovky.cz-sivustolle.
Caloun, 37, on suomalaisille tuttu mies, hän pelasi SM-liigassa vuosina 1997–2004 kaikkiaan 298 runkosarjaottelua, joissa hän keräsi tehot 145+230=375. Suomen mestaruutta Caloun pääsi juhlimaan keväällä 1998 HIFK:n paidassa. Kaudella 1998–99 hänet puolestaan valittiin SM-liigan runkosarjan parhaaksi pelaajaksi. Tuolloin hän nakutti 51 runkosarjaottelussa 81 tehopistettä.
HIFK:n lisäksi Caloun pelasi SM-liigaa myös Bluesissa. Viime kaudella hän kiekkoili Tshekin kakkosliigan HC Vrchlabissa.
Maajoukkuepaidassa Calounin suurimmat saavutukset olivat olympiakulta Naganossa 1998 ja MM-kulta vuonna 1999 Norjassa.
Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012
Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu
| Perjantai 4.5.2012 20:15 | Valko-Venäjä-Suomi | Helsinki |
| Sunnuntai 6.5.2012 16:15 | Suomi-Slovakia | Helsinki |
| Tiistai 8.5.2012 20:15 | Suomi-Sveitsi | Helsinki |
| Torstai 10.5.2012 20:15 | Ranska-Suomi | Helsinki |
| Perjantai 11.5.2012 20:15 | Suomi-Kanada | Helsinki |
| Sunnuntai 13.5.2012 16:15 | Suomi-USA | Helsinki |
| Maanantai 14.5.2012 20:15 | Kazakstan-Suomi | Helsinki |