Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 29.10.2009 14:20
A A A

JYPin Jani Tuppurainen Leijoniin

JYPin Jani Tuppurainen oli Leijonien valmennusjohdon yllätysvalinta ensi viikolla Helsingissä pelattavaan jääkiekon Euro Hockey Tourin turnaukseen. Mainion alkukauden hurrikaaniseurassa puurtanut Tuppurainen, 29, pukee Suomi-paidan päälleen ensimmäisen kerran urallaan. Laitahyökkääjä on ollut JYPin paras maalintekijä seitsemällä osumallaan (7+3=10).

Päävalmentaja Jukka Jalonen johdattaa Karjala-turnauksen kaukaloon nimekkään ryhmän. Joukkueessa on peräti kahdeksan Venäjän KHL-liigassa kiekkoilevaa peluria. Mukana on muun muassa koko Ak Bars Kazanin kakkosketju Jarkko ImmonenNiko KapanenJanne Pesonen. Kazanissa laitahyökkääjänä pelaava Immonen palaa leijonapaidassa tutulle paikalleen keskushyökkääjäksi.

SM-liigassa harmaata

Päävalmentaja Jalosen mukaan Helsinkiin kasattavassa ryhmässä ovat mukana lähes kaikki Euroopassa pelaavat potentiaaliset olympiaehdokkaat.

- Karri Rämö olisi ollut mukana, mutta hän joutui jäämään nivusvamman vuoksi pois. Puolustajista Petteri Nummelin ja Teemu Aalto ovat niin ikään loukkaantuneita, Mikko Lehtonen puolestaan jättää turnauksen väliin henkilökohtaisten syiden vuoksi. Hyökkääjistä olisimme tietysti halunneet mukaan Sami Kapasen, mutta selkävaivat estävät Kapasen pelit Helsingissä, Jalonen selvitti.

-Poissaolijoista huolimatta täytyy sanoa, että tämä on kovin ryhmä mitä minun aikanani on ollut EHT-turnauksissa mukana.

Jalosen mukaan edellä mainitut pelaajat ovat terveinä ollessaan mukana Moskovan turnauksessa joulun alla.

-Sovittiin näyttöpaikasta siellä. Näin ollen Moskovaan lähtee hieman tavallista kokeneempi ryhmä, Jalonen sanoi.

Jalonen kaipaa kotiturnauksen leijonalaumalta ennen kaikkea intohimoa ja peli-iloa.

-SM-liigaotteluissa nämä asiat eivät läheskään aina katsomoon saakka välity. Peli on välillä aika harmaata ja väsynyttä, vaikka SM-liigan ottelutahti ei ole hirvittävän tiivis, leijonaluotsi kritisoi.

Jalosen mukaan peli-ilo ja intohimo liittyvät kiinteästi menestykseen.

-En tiedä, kumpi on syy ja kumpi seuraus, mutta liigassakin ne joukkueet, joiden pelistä välittyvät ilo ja intohimo, näyttävät keikkuvan sarjan kärjessä, Jalonen tuumasi.

Päävalmentajan lausunnosta huolimatta SM-liigan kärkikolmikosta (Lukko, KalPa ja TPS) kelpasi mukaan vain kaksi pelaajaa, Lukon maalivahti Petri Vehanen ja KalPan hyökkääjä Kalle Kerman.

Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012

Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu

Perjantai 4.5.2012 20:15Valko-Venäjä-SuomiHelsinki
Sunnuntai 6.5.2012 16:15Suomi-SlovakiaHelsinki
Tiistai 8.5.2012 20:15Suomi-SveitsiHelsinki
Torstai 10.5.2012 20:15Ranska-SuomiHelsinki
Perjantai 11.5.2012 20:15Suomi-KanadaHelsinki
Sunnuntai 13.5.2012 16:15Suomi-USAHelsinki
Maanantai 14.5.2012 20:15Kazakstan-SuomiHelsinki

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kiekko