JYP–KalPa 5–2
Työmiehet rellestivät Jyväskylän kiekkoillassa
Tapani Linna
Perjantainen kiekkoilta Jyväskylässä oli juuri sitä, mitä täyteen ahdattu Hippoksen yleisölauma oli lähtenyt halliin hakemaan: paikallisvääntöä ja -kääntöä, tulista nokkapokkaa, coast to coast -hokia sekä tuhti repullinen maaleja. Lopulta JYPin ja KalPan välisestä kapinasta voittajana selviytyi JYP. Kuopiolaiset nujertuivat lukemin 5–2 (1–0, 2–0, 2–2).
Kuten odottaa saattoi, JYPin ja KalPan kohtaamisesta muodostui laadukasta jääkiekkokahina. Molempien joukkueiden halu kamppailla pisteistä oli korkealla, eikä pelistä uupunut tunnetta tai jännitettä.
- Saatiin kapteeni ( Juha-Pekka Hytönen) takaisin rosteriin, mikä ehkä antoi meidän peliin nyt sen tarvittavan piristysruiskeen. Perjantai-ilta oli rehellistä kamppailua ja hienoa taistelua molemmilta joukkueilta. Varmasti moni viihtyi tänään hallissa, JYPin päävalmentaja Risto Dufva arveli pelin jälkeen.
Ottelun alku oli vierailta väkevä, mutta salakavalasti maalinteon aloittikin JYPin työmiesosasto. Avausosuman runttasi Miika Lahti, kun pelikello seisahtui ajassa 10:42.
Lahden johtama JYPin nelosketju nousikin lopulta koko hurrikaanimiehistön taistelun inkarnaatioksi. Sentteri Lahti rymisteli komeasti tehot 2+0 ja laitaporaajat Filip Riska ja Olli Sipiläinen komppasivat kahdella syöttöpisteellä kumpikin.
- Todella tärkeä voitto ja hieno peli. Meininki hallissa oli tänään upea, ja yleisöstä sai paljon lisäpotkua, sankariksi noussut Lahti fiilisteli ottelun jälkeen.
- Tällaisissa peleissä sitä viihtyy duunariosastokin. Oli mukava onnistua henkilökohtaisestikin. Jatkettiin Filipin ja Ollin kanssa sitä yksinkertaista pelaamista, millä ollaan tähänkin asti menty eli kiekko päätyyn ja täysillä perään.
JYP nousi toisessa erässä jo kolmen maalin johtoon, kun Ossi Louhivaara ja kippari-Hytönen iskivät maalit mieheen. Kolmannessa erässä oli kuitenkin käydä isännille kalpaten, kun vieraat tulivat Tapio Laakson ja Tommi Miettisen salamamaaleilla kintereille. Lahden illan toinen osuma tuli kuitenkin kotijoukkueen kannalta oivaan saumaan, eivätkä savolaiset kyenneet enää nousemaan.
Lisää kokemuksia
Toki JYPin leiristä löytyi onnistujia duunariketjun Lahti-Riska-Sipiläinen ulkopuoleltakin. Varsinkin toista kotiotteluaan JYPin paidassa pelannut Antti Pihlström oli elementissään jakaen muun muassa muutaman todellisen vauhtipommitaklauksen. Siinä ohessa vikkeläkinttuinen laituri nakutteli tehot 0+3. Myös JYPin maalin suulla koppaillut Pekka Tuokkola napsi tärkeitä koppeja tärkeisiin paikkoihin.
Dufvan mukaan JYPillä on hyvästä esityksestä huolimatta vielä runsaasti petrattavaa.
- Pelattiin tänään hyvin, mutta joukkueen kehittymisprosessi on vielä kesken. Uusien pelaajien myötä joukkueen on rakennuttava aina uudestaan, ja meidän tuleekin saada lisää yhteisiä kokemuksia – niin tappioita kuin voittojakin, RD filosofoi.
Voitollaan JYP vankisti asemiaa sarjakolmosena ja kavensi eroa toisena majailevaan KalPaan. Perjantain jälkeen ero joukkueiden välillä on yhdeksän pistettä.
Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012
Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu
| Perjantai 4.5.2012 20:15 | Valko-Venäjä-Suomi | Helsinki |
| Sunnuntai 6.5.2012 16:15 | Suomi-Slovakia | Helsinki |
| Tiistai 8.5.2012 20:15 | Suomi-Sveitsi | Helsinki |
| Torstai 10.5.2012 20:15 | Ranska-Suomi | Helsinki |
| Perjantai 11.5.2012 20:15 | Suomi-Kanada | Helsinki |
| Sunnuntai 13.5.2012 16:15 | Suomi-USA | Helsinki |
| Maanantai 14.5.2012 20:15 | Kazakstan-Suomi | Helsinki |