Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 06.03.2010 17:00
A A A

HPK-JYP 2-3 (1-2, 1-1, 0-0)

JYPin voittoputkelle jatkoa Hämeenlinnasta

JYPin voittoputki sai jatkoa lauantai-iltana Hämeenlinnassa, mutta pisteet olivat tiukassa. Ottelu alkoi Rinkelinmäellä kello 17 ja sen alku oli hurrikaanipaidoille synkkä: HPK:n Niko Nieminen teki illan ensimmäisen maalin jo ajassa 1.48 (syöttäjinä Jari Sailio ja Jani Honkanen). Peli oli maalin jälkeen niin vauhdikasta, että Sinuhe Wallinheimo jäi päälleen kaatuneen maalin alle! Sinkku selvisi tilanteesta säikähdyksellä.

JYP kuittasi avausmaalin päästyään pelaamaan ylivoimalla. HPK:n Kai Syväsalmi sai kaksiminuuttisen Steve Kariyan estämisestä ajassa 15.01, ja vain 14 sekuntia myöhemmin Ossi Louhivaara iski kiekon maaliin, syöttäjinä J-P Hytönen ja Antti Pihlström.

Täysin yllättäen peli oli jo 1-2, kun Jari Jääskeläinen tuikkasi kiekon etukulmasta sisään Olli Sipiläisen syötöstä vain hiukan myöhemmin, ajassa 16.31.

HPK:lle merkittiin toimihenkilön pieni rangaistus ajassa 20.00, joten JYP pääsi pelaamaan toisen erän ensimmäiset kaksi minuuttia ylivoimalla. Jani Tuppurainen hyödynsi HPK:n virheen ja teki JYPin toisen ylivoimamaalin ajassa 21.34. Jussi Makkoselle merkittiin syöttöpiste.

HPK ryhdistäytyi toisessa erässä otettuaan lyhyen aikalisän. HPK:n Joonas Vihko teki ylivoimamaalin ajassa 33.16 JYPin otettua ensimmäisen jäähynsä. Antti Pihlströmille vihellettiin kaksiminuuttinen huitomisesta. Vihkon maalin syöttivät Ville Viitaluoma ja Marko Tuulola.

Nopeasti HPK sai toisenkin ylivoiman, kun Kalle Kaijomaa joutui koukkaamisesta boksiin ajassa 35.54. HPK:n Jukka Laamanen lähti puolestaan jäähylle estämisestä ajassa 37.20.

Kolmas erä oli armotonta vääntöä, jonka aikana tunteet kuumenivat molemmin puolin. Erän ensimmäinen tilastomerkintä oli Ossi Louhivaaran kiinnipitämisestä saama rangaistus ajassa 47.18. HPK:n ylivoima ei johtanut maaliin.

Antti Pihlström lähti toista kertaa jäähylle ajassa 53.02, tällä kertaa kampituksesta.

Seuraavaksi rangaistuksen otti Joonas Vihko ryntäyksestä ajassa 57.21, hän kaatoi Olli Sipiläisen. Samassa rytäkässä Jari Sailio sai 10 minuutin käytösrangaistuksen. JYPiltä lähti ryntäyksestä jäähylle hiukan myöhemmin ajassa 57.47 Ossi Louhivaara.

HPK vaihtoi maalilleen Teemu Lassilan tilalle Juha Metsolan ajassa 58.52. Lassila vaihdettiin takaisin ajassa 59.22.

Puoli minuuttia ennen loppuvihellystä Olli Malmivaaran maila hajosi. Ankaran väännön jälkeen peli päättyi lopulta JYPin voittoon, joten JYP nousi 98 pisteeseen.

Paikalle saapuneet yli sata JYPin fanimatkalaista kannustivat äänekkäästi omiaan.

Illan vieraspeli on sarjataulukon kannalta tärkeämpi JYPille kuin HPK:lle. JYP jahtaa SM-liigan piikkipaikkaa, joka tällä hetkellä on kuuden pisteen päässä. JYPillä pisteitä on kasassa 95, sarjataulukon ykköspaikkaa edelleen hallussaan pitävällä Lukolla 101.

JYPin riveistä puuttuvat Tuomas Pihlman, Jyrki Välivaara ja Filip Riska.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Seuraa meitä Facebookissa

Kiekko