JYP–HIFK 3–4 (0–0, 0–3, 3–1)
Seitsemän sekavaa minuuttia
JYPin maalivahti Joni Myllykoski antautui 4. kerran, kun Eero Somervuori ampui kiekon verkkoon.
Tapani Linna
Joskus seitsemän minuuttia voi olla ratkaisevan pitkä aika yhdelle jääkiekkojoukkueelle. Juuri niin kävi lauantaina JYPin liigamiehistölle, kun hurrikaaninutut kärsivät niukan kotitappion HIFK:lle lukemin 3–4 (0–0, 0–3, 3–1).
Tappiolukemista huolimatta JYP ei näytellyt tammikuun tasauskierroksen jälkimmäisessä näytöksessä nöyrää oppipoikaa saati umpisurkeaa isäntää, sillä lauantaina kotijoukkue pelasi ottelussa yhteensä vain seitsemän huonoa ja sekavaa minuuttia. Se riitti HIFK:lle voittoon.
JYPin mustat minuutit osuivat ottelun toiseen erään, kun vähäisille maalipaikoille aiemmin ottelussa päässyt vierasjoukkue iski tehokkaasti kolme osumaa seitsemän minuutin sisään. Juuri tämän ajan hurrikaaniryhmä oli hukassa puolustuspelaamisessaan, ja myös oman hyökkäyspelin ydinajatus oli kateissa. Lopulta tämä aikajakso ratkaisi HIFK:lle kauden ensimmäisen hurrikaanipäänahan.
– Tällaista on jääkiekko. Maalit ja jäähyt heittelevät peliä tällä tavoin. Ne eivät saisi lamauttaa omaa peliä, mutta niin tällä kertaa kävi, JYP-luotsi Jyrki Aho myönsi.
Ottelun avauserä oli jokseenkin kaksijakoinen. HIFK aloitti ottelun terävästi, mutta erän puolivälin paikkeilla ote siirtyi isännille. Lähimpänä maalintekoa oli JYP-taituri Harri Pesonen, joka kilautti kumilaatan tolppaan. Maaleja erässä ei kuitenkaan nähty.
Ylivoimakin ruosteessa
Ensipotkujen perusteella toisestakin erästä vaikutti muodostuvan tasainen rypistys, mutta parin minuutin pelin jälkeen Toni Söderholmin onnekkaasti maaliin löytänyt kuti sekoitti JYP-pakan pasmat lähes täydellisesti. Seuraavista vierasmaaleista iskivät tähtihyökkääjä Mikael Granlund ja ylivoimalla onnistunut Mikko Jokela.
Sekavan seitsenminuuttisen jälkeen JYP pääsi taas hiljalleen peliin mukaan. Joukkue onnistui luomaan painetta hyökkäyspäätyyn, mikä pakotti HIFK-pelaajan kahdesti jäähyaitioon. Lauantaina JYPin ylivoimapelistä oli kuitenkin juoni pahasti hukassa.
– Hifkin alivoimallekin on nostettava hattua, mutta ei meidän yv-pelimme toiminut tänään lainkaan. Oli paikkoja, mutta ei tullut onnistumisia. Päinvastoin, tuli ennemminkin vain epäonnistumisia, puolustaja Kalle Koskinen harmitteli.
Lopulta myös toisessa erässä JYP-pelaajista lähimpänä maalintekoa oli Pesonen, jonka erän loppupuoliskon röyhkeä nousu maalille päättyi ensimmäisen erän tavoin tolppalaukaukseen. JYPin kuparinen ei kuitenkaan rikkoutunut vielä toisessakaan erässä.
Taas tolppa pelasti
JYP ei kolmen maalin takaa-ajoasemasta kuitenkaan luovuttanut. Isännät kehittivätkin lopulta päätöserään komean kirin, mutta lopulta aika loppui kesken. JYPin kavennus tuli 13 minuuttia ennen päätössummeria, kun viime viikkoina kelpo vireeseen päässyt Miika Lahti runnoi itsensä kiekon kanssa maalille ja suti laatan ohi HIFK:n maalilla erinomaisesti pelanneen Mika Norjan.
JYP sai kuitenkin vielä kerran kylmää vettä niskaansa, kun ajassa 54.55 Eero Somervuoren heitto maalille pomppi onnekkaasti Koskisen luistimen kautta sisään.
Tästäkään kotijoukkue ei vielä lamaantunut, sillä JYP kavensi ensiksi Juha-Pekka Hytösen ylivoimamaalilla ja iski itsensä vielä viimeisellä minuutilla Tuomas Pihlmanin toimesta maalin päähän. Vielä päätössekunneillakin JYPillä oli mahdollisuus tasoitukseen, mutta Ossi Louhivaaran yrityksen tielle tuli taas HIFK-rysän pystyrauta.
Tappiosta huolimatta JYPillä on aihetta lauantai-illan jälkeen myös positiiviseen ajatteluun.
– Tässä ottelussa oli paljon hyvää. Pystyimme nollaamaan perjantain ottelun erinomaisesti ja pystyimme myös kaivamaan kolmen maalin tappiotilanteessakin repusta taistelutahdon esille. Näihin asioihin voi olla tänään tyytyväinen, Aho sanoi.
HIFK nousi voitollaan liigan sarjataulukossa taas viidennelle sijalle. JYPin sijoitus on puolestaan kuudes. Kovan otteluruuhkan jälkeen JYP pääsee hetkeksi huilaamaan. Hurrikaaniryhmän seuraava rypistys on ensi perjantaina Tapparan vieraana.

