Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 20.11.2009 21:40
A A A

JYP on punainen ja kuuma!

ASETELMA: JYP on tällä hetkellä niin sanotusti punainen ja kuuma, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Kahdeksan peräkkäistä kolmen pisteen voittoa on sellainen saldo, ettei siihen ole tällä kaudella päässyt edes sarjaa suvereenisti johtava Lukko! Lukon vireessä on lisäksi havaittavissa pieniä hyytymisen merkkejä. Joukkueen ylivoimapeli on välillä yskähdellyt, ja perjantai-iltana Lukko kärsi kauden toisen tappionsa varsinaisella peliajalla, kun Ilves oli Hakametsässä parempi maalein 4-1.

Mutta mutta. Kuinka raumalaisten sielunelämään lopulta vaikuttaa ykkösvahti Petri Vehasen lähtö Kazaniin ruplia vuolemaan? Vehanen on pelannut erinomaisen syyskauden, mutta täytyy muistaa, että Lukon käsittämättömän vähäinen päästettyjen maalien määrä (40) ei ole yksin Vehasen ansiota. Rauli Uraman idioottivarma retrokiekko takaa kenelle tahansa veskarille melko ihanteelliset työskentelyolosuhteet.

Joukkueiden tämän kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Raumalla JYP oli nipistää kettunutuilta ainakin pisteen. Janne Keräsen 3-2 -voittomaali syntyi vain 35 sekuntia ennen loppusummeria kahden miehen ylivoimalla. Sama mies iski hetkeä myöhemmin 4-2 tyhjiin.

Kummankaan joukkueen sairastuvalla ei pitäisi olla valtaisaa tungosta, ellei possunuha ole yöllä yllättänyt. Pitkäaikaispotilaista ovat sivussa Lukon Teemu Nurmi ja JYPin Jyrki Välivaara.

ARVIO: JYP haastoi Lukon jo kaksi kuukautta sitten, kun raumalaiset olivat tulessa ja jyväskyläläiset unessa. Näin ollen on vaikea keksiä yhtään syytä, miksi hallitseva mestari ei voisi näyttää kaapin paikkaa syyskauden supernousukkaalle. 3-4 maalia JYPille, 1-2 Lukolle.

SEURAA HEITÄ: Häkellyttävää. Steve Kariyan pelaaminen näyttää yhä siltä, että siitä puuttuu jotain pientä. Silti North Vancouverin pieni suuri mies on paukuttanut kymmenessä ottelussa tehot 7+6. JYP-uransa aikana Kariya on jäänyt vain yhdessä ottelussa ilman tehopisteitä. Lisää tehomerkintöjä lienee jälleen luvassa.

Vieläkö SM-liigan puolustajien pörssirohmu Tommi Kovanen on Hippoksen yleisön ”suursuosikki”? Kovasen kyynelkanavia kutitellut lähtö JYP-rivistöstä kolme vuotta sitten on edelleen tuoreessa muistissa. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa kaksi kuukautta sitten Kovanen oli mukana alustamassa Lukon viime hetken voittomaalia. Nyt Kovasen pisteputkella on mittaa jo kuusi ottelua.

Mielenkiintoinen on myös Lukon maalivahtikysymys. Antti Raanta torjui perjantai-iltana Tampereella Ilvestä vastaan. Saako Kazanista vaihtarina tullut konkari Mikael Tellqvist tässä ottelussa tulikasteensa?

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Seuraa meitä Facebookissa

Kiekko