JYP-tähti Jyrki Välivaara siirtyy KHL:ään
Shahin Doagu
JYPin puolustaja, jääkiekon maailmanmestari Jyrki Välivaara, 35, siirtyy vuodeksi KHL-liigaan. Hän pelaa ensi kauden venäläisessä Metallurg Novokuznetskissa.
- Edessä on uusi sarja ja uusi maa. Haastetta riittää ja vähän jännittääkin, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, Välivaara kommentoi.
- Aina olen urallani antanut kaiken seuralle, jonka paitaa kannan. Niin tulen tekemään ensi kaudellakin, hän vakuuttaa.
Välivaara palaa takaisin JYPiin kaudeksi 2012-2013.
- Siihen on aikaa eikä sitä voi tässä vaiheessa paljon miettiä, mutta toki lämmittää, että tiedän urani jatkuvan kasvattajaseurassani.
JYP varautui Välivaaran lähtöön pestaamalla muutama viikko sitten joukkueeseen kokeneen puolustajan, Arto Laatikaisen. Ruotsista palaava Laatikainen valittiin SM-liigan parhaaksi puolustajaksi hänen edellisellä SM-liigakaudellaan 2007-2008.
- Meillä on sopimuksessamme optio, joka mahdollistaa Välivaaralle yhden kauden pelaamisen ulkomailla tiettyä seurakorvausta vastaan. Oli odotettavissa, että kysyntä on nyt erityisen kova hyvän SM-liigakauden ja maailmanmestaruuden jälkeen, sanoo JYPin toimitusjohtaja Jukka Seppänen.
Välivaara pelasi viime kaudella SM-liigan runkosarjassa 53 ottelua tehoin 8 + 20 (+20).
Hän on voittanut Suomen mestaruuden vuonna 2009 JYPissä ja vuonna 2003 Tapparassa.