JYP-AIK 4-2
Valmiin näköinen paketti
Tuomas Heikkilä
Jo torstai-illan Kazan-ottelusta saattoi havaita, että JYP on huomattavasti valmiimpi kauden alkuun kuin viime syksynä. Silloinhan hurrikaanipaidat hävisivät harjoituspelejä ihan sukkana ja syväsukellus jatkui liigapeleissä reilusti lokakuun puolelle.
Nyt alkusyksyn saldo on tuloksellisesti jäätävä: seitsemän ottelua, kuusi voittoa. Voitto numero kuusi napsahti sunnuntai-iltana kun JYP höyhensi Tukholman AIK:n 4-2. Numerot eivät kerro höyhentämisestä, mutta totuus on silti se, että viime keväänä kahdeksan vuoden tauon jälkeen takaisin elitserieniin noussut perinneseura oli pelillisesti täysi vastaantulija.
-Hyvä peli, summasi päävalmentaja Risto Dufva ytimekkäästi.
-Nyt homma näytti siltä, miltä sen pitääkin näyttää, RD lisäsi.
Muuan ongelma hurrikaanipaidoilla kuitenkin on. Se sama, mikä vaivasi jo viime kaudella. Ylivoima ei toimi.
-No, tässä on yritetty lähinnä hieroa tuo 5-5 –peli kuntoon. Kyllä se ylivoimakin sieltä sitten löytyy, Dufva uskoi.
Peliä tekevä sentteri olisi JYPille kuitenkin poikaa, varsinkin kun kapteeni J-P Hytönen on olkapääoperaationsa vuoksi sivussa loka-marraskuulle. Sentterin kalastamiseksi verkot ovat kuulemma vesillä.
AIK aloitti, JYP lopetti
Maalinteon ottelussa aloitti AIK, kun Tobias Ericsson tälläsi ylivoimalla 0-1:een vajaan viiden minuutin pelin jälkeen. JYPin tasoitus kymmenisen minuuttia myöhemmin oli merkillistä sorttia. Muuten hyvin torjunut AIK-vahti Victor Fasth torkkui B-pistealoituksessa ja AIK:n pelaajan voittama kiekko lispahti omaan maaliin. Osuma merkittiin aloituksen hävinneelle Jonne Virtaselle.
Toinen erä lienee ollut jyväskyläläisen kiekkohistorian nopeimpia. Tilastomerkintöjä ei tullut lainkaan ja peli eteni minuuttitolkulla ilman katkoja. JYP rakensi tukun maalipaikkoja, mutta ei pystynyt ohittamaan Fasthia. Jussi Makkosen johtama ketju, jossa laidoilla hyökkäsivät Antti Virtanen ja Vili Sopanen kaipaisi ainakin lusikallisen ärhäkkyyttä, mutta toisaalta kiekko liikkui kolmikolla livakasti lavasta lapaan.
JYPin 2-1 –johtomaalin ampui kolmannen erän alussa Jasse Ikonen. Tarkka kuti pamahti tolpan viereen sektorin keskeltä, suoraan Jani Tuppuraisen syötöstä. Tasan 48 minuutin pelin jälkeen Harri Pesonen muilutti rystyllä yläkulmaan ja JYP johti 3-1.
Johannes Salmonsson kavensi kuin puolivahigossa 3-2:een 54 minuutin kohdalla. Kaksi minuuttia ennen loppua AIK:n päävalmentaja Roger Melin otti aikalisän ja veti Fasthin pois maaliltaan. Takaa-ajo kuitenkin lopahti ennen kuin ehti alkaakaan. AIK ehti pelata kuudella viittä vastaan vain yhdeksän sekuntia, kun Vili Sopanen toimitti kiekon verkkoon.
Rauhallinen Myllykoski
JYPin maalilla torjui torstain tapaan rauhallisen jämäkästi Joni Myllykoski. Pekka Tuokkolan parannellessa vielä keväällä operoitua olkapäätään, aloittaa Myllykoski kauden ykkösvahtina. Sama mies pistäytyi JYP-maalilla keikkamiehenä jo neljä vuotta sitten, nyt taskussa on kevääseen 2012 ulottuva sopimus.
Viime kaudella Myllykoski pelasi Tanskassa Herning Blue Foxissa. 26-vuotias veräjänvartija uskoo palanneensa juuttien mailta entistä lujahermoisempana.
-Tanskassa se oli sellaista, että tappioista syytettiin ja voiton tullen ylistettiin. Se oli kasvattava reissu. Täällä peleihin on tavallaan helpompi lähteä, Myllykoski sanoi.
Omilla esityksillään Myllykoski ei ruvennut henkseleitä paukuttelemaan.
-JYP on hyvin puolustava joukkue, on aina ollut. Sellaisen takana on helppo pelata, Myllykoski tuumasi.
JYPillä on jäljellä vielä yksi harjoitusottelu, kun se kohtaa tiistaina vieraissa Lukon. Liiga-avauksessa vajaan kahden viikon kuluttua on Niiralan montussa vastassa aina niin rakas vihollinen KalPa.