Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 18.03.2010 20:49
A A A

JYP - Ässät 2-0

JYP nousi piikkipaikalle, Ässät lähti lauluun

JYP 110. KalPa 109. Huhhuh. Eipä paljon maukkaampia lähtöasetelmia voisi runkosarjan päätöskierrokselle toivoa. Jos asetelmat säilyvät myös tällaisina lauantain pelien jälkeen, on keväältä mahdollista odottaa unelmafinaalia rakkaiden "paikallisvastustajien" välillä. Kahden kaupaksi runkosarjan voittokamppailua ei toki voida laskea. Myös Lukolla (107) on vielä mahdollisuus nousta piikille.

JYP punnersi Ässistä voiton varsin fyysisessä kamppailussa. Patapaidoille ominainen rikkova pelityyli sai liian usein turhan rumia otteita. Mailaa käytettiin enemmän aasialaisen kendo-kamppailulajin malliin.

Tuomarikaksikko Jussi Leppänen-Tero Toivola painoi turhan usein villaisella jälkipeleissä käytetyt poikittaiset mailat, vaikka Ässä-pakka kuluttikin jäähypenkkiä yhdeksän kaksiminuuttisen edestä.

Päivän ylilyönnistä vastasi Mikko Palomäki. Palomäen päähän kohdistunut taklaus JYPin puolustusalueella vei Kevin Kanteen paikattavaksi sekä Palomäen suihkuun 5+20 muodossa. Päävalmentajilla oli luonnollisesti eriävä näkemys tilanteesta.

-Näin pelissä vain jälkitilanteen, kun JYP-pakki makasi jään pinnassa.

Kuutiolta näin hidastuksen ja se näytti ihan hartia vastaan hartia tilanteelta, kommentoi Pekka Rautakallio.

-Jos kaverin nenä aukeaa, ei kyseessä voi olla hartia vastaan hartia taklaus. Paitsi jos se nenä on hartiassa, napautti Risto Dufva takaisin.

JYPin osumista vastasivat Jyrki Välivaara sekä Jani Tuppurainen.

Välivaaran 1-0 osuma oli nautiskelua parhaimmillaan, kun mies pääsi Juha-Pekka Hytösen namupassin jälkeen liukumaan siniviivalta maalin eteen ja sijoittamaan rannelaukauksen aivan tolpan juureen. Tuppuraisen osuma puolestaan näytti väläyksen miehen sniperin kyvyistä. Kauden 22. osuma napsahti aivan oikeaan yläkulmaan jättäen jälkeensä vain pienen kilauksen merkiksi vedon tarkkuudesta.

Yksi ottelun seuratuimmista oli numero 72. Viimeisimmän runkosarjan kotiottelunsa pelannut Sinuhe Wallinheimo huudatti ottelun jälkeen fanikatsomoa tuttuun tyylinsä nollapelin sekä voiton kunniaksi. Upea päätös nähtiin siis tässä tarinassa. Toivottovasti keväämmällä, "Sinkun"

pelaajauran viimeisimmälle sivulle, voidaan raapustaa yhtä kaunis päätös.

Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012

Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu

Perjantai 4.5.2012 20:15Valko-Venäjä-SuomiHelsinki
Sunnuntai 6.5.2012 16:15Suomi-SlovakiaHelsinki
Tiistai 8.5.2012 20:15Suomi-SveitsiHelsinki
Torstai 10.5.2012 20:15Ranska-SuomiHelsinki
Perjantai 11.5.2012 20:15Suomi-KanadaHelsinki
Sunnuntai 13.5.2012 16:15Suomi-USAHelsinki
Maanantai 14.5.2012 20:15Kazakstan-SuomiHelsinki

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kiekko