Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 20.03.2010 19:32
A A A

Katso kuvat JYP-Tappara -ottelusta

JYP voitti taas SM-liigan runkosarjan

JYP voitti jääkiekon SM-liigan runkosarjan toisena vuonna peräkkäin. Kiitos perässä roikkuneiden KalPan ja Lukon, jotka hävisivät omat ottelunsa.

JYP hävisi runkosarjan päätösottelunsa jatkoajalla Tapparalle Tampereella 3–4.

Tapparan puolustaja Jussi Halme iski ajassa 63.44 takakulmalta kirvesrinnoille 4–3-voitto-osuman.

– Lopputulos oli sama, mutta tarinana tämä runkosarjan voitto oli erilainen kuin viimevuotinen. Viime kaudella meillä oli rautainen alku, mutta sitten tuli vaikeuksia. Tällä kaudella meillä oli alussa vaikeuksia. Kun sitten saimme homman toimimaan, niin menimme kovaa vauhtia kohti kärkeä, kertasi JYPin päävalmentaja Risto Dufva.

– Tämä oli haasteellinen peli. Näytimme tänään, että olemme runkosarjan voiton arvoisia, vaikka meillä oli paljon noita poissaoloja. Mielestäni itse pelissä olimme myös parempia, Dufva arvioi.

Tappiolla ei ollut kuitenkaan merkitystä runkosarjan voiton suhteen, kun KalPa ja Lukko hävisivät samaan aikaan omat ottelunsa. Jos KalPa olisi pystynyt kaatamaan Jokerit varsinaisella peliajalla, se olisi noussut ohi JYPin. Aivan loppusuoralle saakka liigaa hallinneen Lukon JYP olisi pitänyt joka tapauksessa takanaan, jatkoaikatappiosta tullut piste takasi sen.

– Hieno loppu saatiin runkosarjalle, meillähän oli tahmeata alussa. Koottiin hienosti itsemme, sanoi JYP-kapteeni Juha-Pekka Hytönen Urhotv:n haastattelussa.

Hytönen vastasi joukkueensa avausmaalista alivoimalla ajassa 16.44.

Toisen maalin viimeisteli Miika Lahti, kun peliä oli takana reilu 26 minuuttia.

Hurrikaanien Jussi Makkonen iski joukkueensa viimeisen maalin Tapparan maalivahdin Harri Säterin taakse. Kolmas maali syntyi kahden miehen ylivoimalla ajassa 47.07.

Viimeisenä joukkueena jääkiekon SM-liigan pudotuspeleihin selviytyi KalPan kaatanu Jokerit. SaiPa sen sijaan putosi pudotuspeleistä hävittyään viimeisen kierroksen ottelunsa sarjajumbo Ilvekselle.

JYPin pelit jatkuvat puolivälierillä reilun viikon kuluttua maanantaina. Pudotuspelien ensimmäinen kierros, jonka otteluparit ovat Tappara-Jokerit ja Blues-Kärpät käynnistyy jo ensi tiistaina. JYPin puolivälierävastus löytyy kolmikosta Blues, Kärpät ja Jokerit.

Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012

Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu

Perjantai 4.5.2012 20:15Valko-Venäjä-SuomiHelsinki
Sunnuntai 6.5.2012 16:15Suomi-SlovakiaHelsinki
Tiistai 8.5.2012 20:15Suomi-SveitsiHelsinki
Torstai 10.5.2012 20:15Ranska-SuomiHelsinki
Perjantai 11.5.2012 20:15Suomi-KanadaHelsinki
Sunnuntai 13.5.2012 16:15Suomi-USAHelsinki
Maanantai 14.5.2012 20:15Kazakstan-SuomiHelsinki

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kiekko