Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 06.03.2010 09:46
A A A

Kahvakiekko HPK:n ainoa ase

ASETELMA: Tämän ennakon kirjoittaja seurasi torstain JYP-KalPa kamppailua haastavista asetelmista, kun edellinen paikan päällä nähty jääkiekko-ottelu oli Vancouverin huikea olympiafinaali. JYP-KalPa ei toki ollut Kanada-USA, mutta olipahan eräs selkeästi parhaista kuluvan kauden kotimaisista liigaotteluista. Paljon taklauksia ja kova intensiteetti, silloin ei paljon rassaa, vaikka maalit jäisivät vähiin. JYP rutisti väkisin voiton ja ilmoittautui mukaan runkosarjan voittotaisteluun. Voittoja on jo kuusi peräkkäin ja viimeisen yhdeksän ottelun aikana hurrikaanipaidat ovat hävinneet ainoastaan kerran.

JYP pelaa vauhdikasta hokia, taklaa hanakasti ja karvaa vimmatusti. Erityisesti kaksikko J-P Hytönen-Antti Pihlström kääntää pelin kohti vastustajan päätyä salamannopeasti. Uransa parasta kautta pelaava Ossi Louhivaara komppaa väkevästi. Jalalla HPK:lla ei ole mitään asiaa JYPin kyytiin. Asiaa ei auta se, että Kerholla on eiliseltä alla Turun reissu, joskin voitokas sellainen.

”Rautakorpelainen” kahvakiekko on kuitenkin väläytellyt uutta tulemistaan tällä kaudella ja jos tuomarilinja sen sallii, roikkumalla Kerho voi kestää mukana. Kuntopuntari huomioiden HPK:n vireessä ei ole vikaa. Voittoja on neljä putkessa ja tammikuun puolivälissä katkenneen pienen tappioputken jälkeen HPK on hävinnyt vain kolme ottelua 14:stä.

Sarjataulukon kannalta ottelu on ehdottomasti tärkeämpi piikkipaikkaa jahtaavalle JYPille, jos kohta Kerhokin kaipaa vielä pisteitä. Sarjavitosen asema suoran pudotuspeliviivan yläpuolella on kuitenkin tukeva. Kotietu sen sijaan on jo käytännössä karannut.

HPK:lla ei ole isoja loukkaantumishuolia. JYPiltä puuttuvat pitkäaikaispotilaat Tuomas Pihlman ja Jyrki Välivaara sekä ilmeisesti myös lyhytaikaisempi Filip Riska.

ARVIO: HPK rimpuilee eikä myy nahkaansa helpolla. 2-3 maalia riittänee tässä ottelussa voittoon ja ne JYP pystyy murjomaan. HPK tekee vieraitaan yhden vähemmän.

SEURAA HEITÄ: JYPissä on tällä hetkellä iso nippu pelimiehiä, joilla kulkee. Itse asiassa heikkoja lenkkejä ei ole juuri lainkaan. Silti on pakko nostaa esiin jo mainittu Pihlström, joka palaa entiseen kotihalliinsa. Rinkelinmäki oli se paikka, jossa tämä velikulta puhkesi kukkaansa. Pillu on tällä hetkellä aivan käsittämättömässä lyönnissä. Pisteitä syntyy yli pinna per peli tahtia – eikä se ole edes oleellisin asia Pihlströmin pelissä. Energiaa on aivan järjetön määrä ja ihmiskuula jakelee mojovia pusuja lähes joka vaihdossa. Lomareissua Pihlströmin on turha varata toukokuulle, sillä edessä on reissu MM-kisoihin Saksaan. Tai ainakin pitäisi olla.

SM-liigan kahdeksan vuoden takainen vuoden tulokas, Joonas Vihko, on vielä kiinni jopa maalikuninkuudessa. Plakkarissa on 22 osumaa, tosin edellisen kuukauden aikana verkko on heilunut vain yhdessä ottelussa. Vihko ampui kaksi osumaa Jokereita vastaan tiistaina. JYPiä vastaan Kerhon pienikokoinen laituri ole tällä kaudella osunut kertaakaan. Itse asiassa hurrikaaniotteluista ei ole tilastoissa edes syöttöpisteitä.

Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012

Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu

Perjantai 4.5.2012 20:15Valko-Venäjä-SuomiHelsinki
Sunnuntai 6.5.2012 16:15Suomi-SlovakiaHelsinki
Tiistai 8.5.2012 20:15Suomi-SveitsiHelsinki
Torstai 10.5.2012 20:15Ranska-SuomiHelsinki
Perjantai 11.5.2012 20:15Suomi-KanadaHelsinki
Sunnuntai 13.5.2012 16:15Suomi-USAHelsinki
Maanantai 14.5.2012 20:15Kazakstan-SuomiHelsinki

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kiekko