Kangasniemi näpäytti syksyn seuraansa Tapparaa
STT
Ilveksen keskushyökkääjä Antti Kangasniemi näpäytti entistä seuraansa ja sysäsi Tapparan alamäkeen jääkiekon SM-liigan ottelussa. Ilves voitti tammikuun tasauksen ensimmäisen kohtaamisen 5-2. Joukkueet kohtaavat uudelleen huomenna.
Ilves hankki paikallispelin kolmannen erän alussa kahden maalin johdon, joka piti loppuun asti. Kangasniemi viimeisteli Ilveksen 2-0-johtomaalin toisessa erässä ja oli syöttäjänä päätöserän 3-1- ja 4-1-johto-osumissa.
- Kolmannessa erässä emme johtoasemassa hölmöilleet, vaan pelasimme keskustaa kiinni, Kangasniemi selitti Ilveksen johdon pitävyyttä.
Kangasniemi sai lähteä Tapparasta lokakuussa, kun kirvesrintojen päävalmentajaksi oli tullut Risto Dufva. Kangasniemelle ei löytynyt enää käyttöä Tapparassa.
- Kieltämättä minulla oli tänään pieni ekstralataus, Ilves-sankari myönsi.
Kahdessa edellisessä Tampereen paikallisottelussa Ilves hävisi, kun kahden maalin johto suli tappioiksi jatkoajalla ja voittomaalikilpailussa. Torstaina Ilves hyödynsi hyvin Tapparan puolustajien virheet ja nousi kauden toisella paikallisotteluvoitollaan pois liigan jumbopaikalta.