Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 18.03.2010 21:52
A A A

Kärpät romahti HIFK:n vieraana

HIFK jatkoi jääkiekon SM-liigassa vakuuttavia otteita runkosarjan viimeisessä kotiottelussaan kurittamalla Kärppiä peräti 6–0. Oululaisryhmän totaalinen kompurointi viimeisessä erässä tuli pahaan paikkaan, sillä voitolla joukkue olisi varmistanut paikkansa pudotuspeleissä.

Nyt Kärpät joutuu taistelemaan kohtalostaan tosissaan lauantaina viimeisellä kierroksella.

– Lopputulos oli meidän kannaltamme karu. Harmittamaan jäi se, että tulimme peliin hyvin, mutta pomppukiekkojen kautta menetimme pisteet, Kärppien vastuuvalmentaja Mikko Haapakoski totesi.

HIFK:lla on sen sijaan aihetta tyytyväisyyteen, sillä peli näyttää kotiedun saavuttaneella joukkueella sujuvan. Kahdeksannen peräkkäisen kotivoiton pohjusti tiistain Blues-ottelun tavoin nelosketjun laitahyökkääjä Max Wärn.

– Wirtanen (Petteri) heitti laidasta kiekon, joka jäi puolustajien jalkoihin. Pääsin yksin läpi, eli kai sitä voi sanoa onnenkantamoiseksi, kahdella osumallaan kauden maalisaldonsa viiteen nostanut nuorukainen kertasi.

Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012

Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu

Perjantai 4.5.2012 20:15Valko-Venäjä-SuomiHelsinki
Sunnuntai 6.5.2012 16:15Suomi-SlovakiaHelsinki
Tiistai 8.5.2012 20:15Suomi-SveitsiHelsinki
Torstai 10.5.2012 20:15Ranska-SuomiHelsinki
Perjantai 11.5.2012 20:15Suomi-KanadaHelsinki
Sunnuntai 13.5.2012 16:15Suomi-USAHelsinki
Maanantai 14.5.2012 20:15Kazakstan-SuomiHelsinki

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kiekko