Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 02.09.2010 19:23
A A A

JYP-AK BARS 2-1 RL

Vääntö päättyi Jonne-show’hun

Mitä tästä pitäisi ajatella? Isolla rahalla rellestävän KHL:n rinnalla jääkiekon SM-liiga on lilliputti. JYP kuuluu tätä nykyä SM-liigan suuriin, mutta molemmat toistaiseksi jaetut KHL-mestaruudet kahmineen Ak Bars Kazanin rinnalla JYP on niin ikään lilliputti.

Lisäksi JYPiltä puuttuivat sairastuvalla vielä tovin jos toisenkin majailevat kapteeni, ykkössentteri J-P Hytönen sekä ykkösmaalivahti Pekka Tuokkola. Silti JYP pystyi haastamaan Kazanin tasapäisesti – ja lopulta voittamaan. Toki Kazaniltakin puuttui kapteeni Aleksei Morozov, joka huilasi tarkemmin määrittelemättömän pikkuvamman vuoksi.

No, harjoituspeli on harjoituspeli ja maalinteko-ongelmat riivaavat edelleen hurrikaanipaitoja, mutta tämän perusteella JYP-juna näyttäisi olevan aika hyvin aikataulussaan. SM-liigakausi käynnistyy kahden viikon kuluttua.

”Uskalsimme pelata”

Avauserä oli vierasjoukkueen. Naapuri liikutti kiekkoa vikkelästi ja karvasi ahnaasti. JYP pääsi ylivoimalle jo 44 sekunnin pelin jälkeen, mutta siitä ei lapsille kertomista jäänyt. Toisen kerran ylivoima koitti erän puolivälissä ja silloin kolisi omissa.

Mikko Viitanen ja Antti Jaatinen virkkasivat omalla sinisellä ja Jarkko Immonen pääsi Danis Zaripovin esityöstä toimittamaan kiekon ohi erinomaisesti torjuneen Joni Myllykosken. Hippoksen yleisö palkitsi Immosen raikuvilla suosionosoituksilla.

-Kyllä se hyvältä tuntui. Ettei ole unohdettu, Immonen tuumasi.

JYPin tasoituksen iski toisen erän lopulla ikiliikkuja Antti Pihlström, joka ehti ennen osumaansa nostaa kiekon vajaasta metristä yli tyhjän maalin.

JYP oli saanut pelijuonesta kiinni jo toisessa erässä ja kolmaskin oli kelpo kiekkoa. Ak Barsin mielenkiinto ottelua kohtaan sen sijaan hiipui loppua kohti. Mutta aina kun joukkue teki pienenkin ryhtiliikkeen, se oli äärimmäisen vaarallinen. Eikä ihme. Vaikka Morozov oli joukosta poissa, oli lumileopardeilla silti marssittaa kaukaloon viisi Vancouverin olympiakävijää: Immonen, Zaripov, Ilja Nikulin, Marcel Hossa sekä Niko Kapanen.

-Iloista oli se, että alun jälkeen uskalsimme pelata. Loistava esimerkki pelirohkeudesta oli tänään Jonne Virtanen. Maineestaan huolimatta mies on taitava ja uskaltaa myös käyttää taitojaan. Kaikki taitopelaajat eivät uskalla näin tehdä, JYPin päävalmentaja Risto Dufva kehui.

Iso-J muilutti

Niin. Se iso-Virtanen. Kolossihyökkääjä hoiteli yllättävän suvereenisti sentterin tonttia Jari Jääskeläisen ja Ossi Louhivaaran välissä. Ykkösylivoimassakin Virtanen nähtiin välillä.

-No joo, olihan siinä sitäkin. Mutta ei me ylivoimalla kyllä mitään saatu aikaiseksi, Virtanen naurahti.

Mutta se rankkari! Kun jatkoajankin jälkeen taulussa komeilivat 1-1 –numerot, ammuttiin rangaistuslaukauksia. Niko Kapasen epäonnistuttua jäälle asteli Jonne Virtanen ja kansa (3404 katsojaa) kohahti. Iso-J muilutti pitkillä vipuvarsillaan Petri Vehasen täysin puhelimeen ja ohjasi kiekon yhdellä kädellä maaliin.

-Jonne taisi tehdä samanlaisen rankkarimaalin viime kevään mestis-finaaleissa, Dufva muisteli.

Virtasen jälkeen rankkarikisassa onnistuivat enää Immonen ja tutusti napakalla yläpesäkudilla rankaissut Jani Tuppurainen. Näin JYP kellisti joukkueen, jonka kapteeni tienaa yksinään enemmän kuin koko hurrikaaniryhmä.

Ainoana Kazanin pelaajana JYP-vahti Myllykosken ohittanut Immonen ei silti ollut huolissaan.

-Vuosi sitten oli sama juttu, harjoituspeleissä meno oli nihkeää. Kyllä sieltä sitten taas löytyy, kun sarja alkaa, Immonen totesi.

Kazan kohtaa vielä lauantaina viimeisessä harjoitusottelussaan Hippoksella Tukholman AIK:n. Ensi keskiviikkona KHL-avauksessa on vastassa Moskovan Dynamo.

-Ei meillä muuta tavoitetta voi olla kuin mestaruuden uusiminen, jo kahdesti Tatarstanissa kultaa huuhtonut Niko Kapanen linjasi.

Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012

Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu

Perjantai 4.5.2012 20:15Valko-Venäjä-SuomiHelsinki
Sunnuntai 6.5.2012 16:15Suomi-SlovakiaHelsinki
Tiistai 8.5.2012 20:15Suomi-SveitsiHelsinki
Torstai 10.5.2012 20:15Ranska-SuomiHelsinki
Perjantai 11.5.2012 20:15Suomi-KanadaHelsinki
Sunnuntai 13.5.2012 16:15Suomi-USAHelsinki
Maanantai 14.5.2012 20:15Kazakstan-SuomiHelsinki

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kiekko