Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 17.01.2012 12:33
A A A

Ennakko: Kärpät-JYP

Kumpi on kuumista kuumin?

ASETELMA: JYPin tiivis ottelutahti jääkiekon SM-liigassa jatkuu tänään mielenkiintoisella, mutta haastavalla ottelulla. Kiekkovalmentajat puhuvat usien siitä, kuinka kovan vastustajan kohtaaminen on iso mittari joukkueen omasta iskukyvystä. Tylsää lätkäjargonia kenties, mutta sanonta kuvaa osuvasti esimerkiksi tänä iltana Oulussa pelattavan ottelun ennakkoasetelmia. 2000-luvun menestynein liigaseura Kärpät on nimittäin tällä hetkellä JYPin ohella sarjan kuuminta hottia. Kuntopuntarin kaksi kärkijoukkuetta kisaavatkin tiistai-iltana siitä, kumpi kovavireisistä joukkueista on tällä hetkellä liigan kuumin yhdistelmä.

Kaikkien aikojen eniten liigaotteluita päävalmentajana voittaneen Hannu Aravirran luotsaama Kärppä-orkesteri on pelannut joulupyhien jälkeen kahdeksan ottelua, joista oululaiset ovat napanneet kuusi kolmen pisteen voittoa. Viime aikojen ainoat tappionsa pikkupedot kärsivät viime viikolla, kun ensiksi pataan tuli Hämeenlinnassa lukemin 2–5 ja perjantaina Tappara haki vieraspisteet Raksilasta lukemin 2–1. Tappara-tappion Kärpät kuitenkin kuittasi näyttävästi, sillä lauantaina Blues nöyrtyi Espoossa tylyin 6–1-luvuin.

Jos on Kärppien kuntopuntaritilastot vakuuttavat viime aikoina, JYPin lukemat ovat hurjemmat. Kahdeksasta viime ottelustaan hurrikaaninutut ovat hävinneet vain yhden (vierastappio KalPalle). Kun seitsemästä voitostakin vain yksi on venynyt jatkoajalle (3–2-vierasvoitto SaiPasta), on jyväskyläläisryhmä saalistanut kahdeksassa viime pelissään 20 pistettä jaossa olleista 24 pojosta. Varsinkin viime viikko oli JYPiltä onnistunut, sillä Jyrki Ahon suojatit kaatoivat vieraissa sarjakakkosen Pelicansin sekä viime vuosina lähes ylivertaiseksi vastustajaksi muodostuneen HPK:n. Kotikaukalossa kaatui puolestaan yksi tämän kauden suurimmista mestarisuosikeista – HIFK.

JYP ja Kärpät ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Liigakauden toisella kierroksella Kärpät vei JYPiä kotijäällään lukemin 3–2. Muutamaa viikkoa myöhemmin hurrikaaniryhmä oli puolestaan parempi Hippoksella lukemin 2–1. Tiistai-iltanakaan tuskin maaleilla juhlitaan.

JYP matkustaa pohjoiseen ilman tähtipuolustajaansa Sami Vatasta. Poissa kokoonpanosta ovat todennäköisesti myös puolustaja Pavel Skrbek ja hyökkääjä Antti-P. Jaatinen. Tosin molempien herrojen paluuta sairastuvalta tositoimiin odotetaan jo pikku hiljaa, joten kummankaan pelaajan pelaaminen ei ole täysi mahdottomuus.

Tiistain kotijoukkueelta JYP-ottelussa puuttuvat pernan repeämisestä kuntoutuva pikkuleijona Miikka Salomäki, puolustaja Oskar Eklund ja vauhtihyökkääjä Juho Keränen. Philadelphia Flyersin farmijoukkueesta Ouluun saapuneen Johan Backlundin sen sijaan odotetaan tekevän ensiesiintymisensä Kärppien tolppien välissä.

ARVIO: Joukkueiden viimeaikaiset tilastot, pelaajamateriaalit ja aiemmat keskinäiset kohtaamiset huomioon ottaen kyseessä on harvinaisen ympäripyöreä ottelu. Ennakkosuosikkia on äärimmäisen vaikea povata. Tasaista ottelua puoltaa myös lähihistoria.

Viimeisen kolmen ja puolen kauden aikana Kärpät ja JYP ovat kohdanneet Raksilassa yhteensä 11 kertaa. Niissä peräti seitsemän kertaa voittaja on seuloutunut vain yhden maalin erolla. Kerran on puolestaan nähty kahden maalin ja kolmesti kolmen maalin voittomarginaali. Tasaista lienee tänäänkin luvassa.

Tulosvetolappuun heitetään molempien osapuolien maalisarakkeeseen 0–2 osumaa.

SEURAA HEITÄ: Monelle kiekkofanille Joonas Donskoi ja Miikka Salomäki tulivat viimeistään joulunpyhinä pelatun nuorten MM-turnauksen yhteydessä tutuiksi. Donskoi ja tänään sivussa oleva Salomäki eivät kuitenkaan ole ainoat lupaavat nuorukaiset Kärppä-miehistössä. Yksi oululaislupausten kaartiin kuuluva pelaaja on maaliahnas laituri Julius Junttila, 20. Toissa kaudella A-junioreiden pistepörssin voittanut Junttila on ollut vahvassa vedossa myös viime otteluissa, sillä viidessä viime ottelussa Junttila on nakuttanut huikeasti neljä maalia.

JYPin viime aikojen pistenikkareiden nimet eivät yllätä: Juha-Pekka Hytönen, Ossi Louhivaara, Jani Tuppurainen ja Eric Perrin. Kvartetista Hytönen on iskenyt viidessä viime pelissä viisi tehopistettä, muut hyökkääjät neljä pinnaa. Erityisesti joukkueen parhaaksi maalintekijäksi viime pelien myötä nousseen Hytösen ja viime viikolla kolmesti osuneen Louhivaaran onnistumiset ovat JYPille tärkeitä, sillä joukkue tarvitsee Perrinin johtaman tehoketjun lisäksi myös toisen hyökkäyspäässä ratkaisuihin kykenevän yhdistelmän. Yksi syy Hytösen ja Louhivaaran piristymisen taustalla lienee kaksikkoa hyvin täydentävän Petr Hubacekin nostaminen mukaan ykkösnyrkkiin. Joka tapauksessa Hytösen ja Louhivaaran huippuvire on yksi JYPin menestyksen ehdottomista kulmakivistä, sillä suuria peliminuutteja pelaavien luottohyökkääjien mukana hurrikaaniryhmä pitkälti joko menestyy tai kaatuu.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Kiekko