Leijonien on aika pestä kasvonsa
Reima Rautiainen / STT
Suomen jääkiekkomaajoukkueella on torstaina alkavassa Helsingin EM-turnauksessa paitsi sijoituksellisesti paljon petrattavaa, myös kosolti pelillisiä tavoitteita.
Lähtökohta on se, että Suomi on kontannut kotiturnauksessaan kolmena vuonna peräkkäin viimeiseksi. Koska lipunmyynti on olympiakaudella ollut Helsingin-turnaukseen ennätysmäistä, Leijonilla on sitä suurempi syy pestä kasvojaan: neljäs peräkkäinen jumbosija kotiyleisön silmien alla hipoisi katastrofia.
Kauden toisella EM-turnauksella on kotijoukkueelle paljon merkitystä. Leijonaryhmään on valittu pelaajia, joilla on oikeasti mahdollisuuksia pelata itsensä ensi helmikuun olympiaturnaukseen.
Tie olympia-Vancouveriin ei tasoitu sooloilemalla, omaan pussiin pelaamalla.
- Parhaat näytöt tulevat koko joukkueen toiminnan kautta. Jäällä on turha soitella sinfoniaa yksinään, kyllä siihen koko joukkue tarvitaan, Suomen päävalmentaja Jukka Jalonen sanoi.
Pelirohkeus taas haussa
Jalonen työskentelee Suomen päävalmentajana toista kauttaan. Kierrätys maajoukkueessa ei ole niin vilkasta, etteivätkö pelaajat olisi yhden kauden aikana tulleet päävalmentajalle kohtalaisen tutuiksi.
- Meillä on tällä ryhmällä alla vain parit jäätreenit ja pari palaveria. Nopealla aikataululla mennään, mutta nämä ovat aika tuttuja kavereita, Jalonen kertoi.
- Toive on, että joukkue pystyisi pelaamaan selkäytimellä.
Jalonen peräänkuuluttaa valmennettaviltaan, yllätys yllätys, pelirohkeutta.
- Hyökkääjiltä se edellyttää, että he pysyisivät rohkeammin kiinni kiekossa. Aina ei pääse syöttöpaikkaan, ja silloin olisi uskallettava pitää kiekkoa.
Puolustajille Jalonen heittää omanlaisensa haasteen.
- On iso kysymys, miten pakit pystyvät pitämään keskialueen tiiviinä, etäisyydet hyökkääjiin kunnossa. Homman onnistuminen vaatii hyökkääjiltä takakarvausta. Onnistuminen vaatii yhteispeliä.
Pelistä saa nauttia
Kolmas kohta Jalosen joukkueelleen valmistelemaa peliteemaa näkyy katsomoon alastomimmin. Päävalmentaja patistaa valmennettavia nauttimaan pelistä.
- Toivon, että peli-ilo näkyisi jäällä enemmän. Vaikka vedetään täysillä, niin rentous ja hurtti huumori säilyisi. Ei puristettaisi niin paljon mailaa, yliyritettäisi.
Eli mallia voi ottaa vaikka NHL:n ykköspelaajasta, Washington Capitalsin taalaliigan keulapaikoille hinanneesta venäläisilmiöstä. Hänen maalinsa jälkeen esittämä show viihdyttää katsojia siinä missä Ovetshkinin pelillinen virtuositeettikin.