Kärpät – JYP 5–4 ja. (2–1, 0–1, 2–2)
Raksilan sekava sähellys
Kärpät juhli myös Espoossa lauantaina. Kuvassa juhlivat- Joonas Kemppainen (vas.), Atte Ohtamaa, Kimmo Koskenkorva ja Jan Snopek. Kuva: Lehtikuva.
Tapani Linna
JYPin ja Kärppien tiistai-illan liigakamppailusta odotettiin kahden hyvävireisen ja tarkasti puolustavan joukkueen kiivasta kamppailua. Kiekkoilta Raksilan jäähallissa tarjosi kuitenkin lähes kaikkea muuta, mitä ennakkoasetelmat antoivat odottaa.
Sarjataulukossa sijoilla kuusi (JYP) ja seitsemän (Kärpät) majailevien joukkueiden välisestä ottelusta ei tapahtumia ja yllättäviä käänteitä puuttunut. Ottelusta povattiin ennen kaikkea vähämaalista ottelua, mutta lopulta runsaiden virheiden sävyttämässä ottelussa nähtiin yhteensä peräti yhdeksän osumaa. Ottelun loppunumerot Energia-areenalla kirjattiinkin isännille lukemin 5–4 ja. (2–1, 0–1, 2–2), kun Ivan Humlin rannelaukaus löysi JYP-verkkoon jatkoajalla.
Ottelun alku oli JYPiltä lähes katastrofaalinen. Vieraat pääsivät heti avausminuutilla ylivoimalle, mutta sarjan tehokkainta ylivoimaa pelanneen hurrikaaniryhmän erikoistilannepelaaminen oli täysin hakusessa. Lähempänä maalintekoa olikin kotijoukkue, kun JYPin maalin suulla aloittanut Riku Helenius sohelsi kiekon JYPin puolustussiniviivalla väijyneelle Kimmo Koskenkorvalle, joka ei kuitenkaan onnistunut alivoimalla avaamaan maalihanoja.
Ensimmäinen erä ei myöskään jatkunut jyväskyläläisittäin kovin valoisasti. Kotijoukkue Kärpät hallitsi avauserää ja isännät iskivät myös ottelun avausosuman. Se merkittiin viime peleissä hyvään vireeseen päässeelle Juha-Pekka Haatajalle, jonka roikkukiekko laidasta pomppi JYP-pakki Yohan Auvitun suojuksista ohi Heleniuksen.
JYP kuittasi kuitenkin nopeasti,kun 56 sekuntia avausmaalista hurrikaanisentteri Miika Lahden löysä rannelaukasu sujahti ensimmäistä liigaotteluaan pelanneen Johan Backlundin selän taakse heppoisesti.
Kärpät iski kuitenkin vielä kertaalleen ensimmäiseen erään, kun Jari Viuhkola vei röyhkeän maalillenousun päätteeksi isännät taas johtoon. Tilannetta edelsi Kärppä-pelaajan korkea maila omalla puolustusalueella, mutta Harri Pesosen naamaan osunutta rikettä tuomarit eivät viheltäneet.
Ketjulotto piristi
JYPin kehno vireystila avauserässä huomioitiin myös joukkueen valmennusjohdon toimesta.
– Tapahtumia ainakin riitti tänään, mutta ei todellakaan ollut paras ottelun alku meiltä, JYP-luotsi Jyrki Aho summasi UrhoTV:n haastattelussa.
Eikä JYP-valmennus myöskään jättänyt reagoimatta tilanteeseen. Hurrikaaniryhmä sekoitti rohkeasti hyökkäyskoostumuksiaan ja joukkue vaihtoi epävarmasti maalilla pelanneen Heleniuksen Joni Myllykoskeen.
Muutokset tuottivat myös tulosta, sillä JYP pääsi otteluun mukaan toisessa erässä. Se iski myös tasoituksen, kun pirteästi pelannut Tuomas Pihlman latasi ylivoimalla vieraiden toisen osuman.
Kolmanteen erään hurrikaaninutut tulivat ryminällä ja vieraat siirtyivät Olli Sipiläisen osumalla johtoon. Sekava puolustuspään pelaaminen jatkui kuitenkin molemmissa päissä, kun maaleja ladottiin vuorotellen molemmissa päädyissä. Ensiksi Kärpät kavensi Atte Ohtamaan yv-osumalla, jonka jälkeen JYP kuittasi jälleen nopeasti. Kanukkisentteri Eric Perrin siirsi JYPin taas johtoon alle puoliminuuttia Kärppien kavennuksesta.
Eikä sekava iltapuhde ollut vielä ohi, sillä sinnikkäästi taistelleen Kärppä-joukkueen yritys palkittiin vajaa viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä. Kimmo Koskenkorvan maalinedustalta sutaisemalla osumalla Kärpät vei ottelun jatkoajalla, jossa ratkaisijaksi nousi ottelussa tehot 1+2 iskenyt Huml.
– Aika sekava ottelu, mutta täytyy sanoa, ettei Kärppien voitto ollut tänään täysin ansaitsematon, Aho myönsi.
Huono maku
Vaikka JYP sai lopulta kotiin viemisiksi yhden sarjapisteen, viime aikoina hurjassa vireessä ollut hurrikaanijoukkue ei voi olla täysin tyytyväinen tiistain esitykseensä. Erityisesti surkea avauserä jätti JYP-leiriin huonon maun, josta kieli myös hieman yllättävä maalivahdin vaihdos.
– Siinä ratkaisussa oli eräänlaiset taustat, että miten näimme pelin alun. Teimme omat johtopäätökset siinä tilanteessa. Emme olleet lähellekään riittävän teräviä avauserässä, Aho kommentoi.
JYP jatkaa tappiostaan huolimatta liigan kuudennella sijalla. Hurrikaanijoukkueen seuraava koitos on perjantaina HIFK:n vieraana.
