Millaista on elää ammattijääkiekkoilijan puolisona?
Arjestaan puhuvat nyt Kaisa Wallinheimo (Sinuhe Wallinheimon vaimo), Sara Wallin (Filip Riskan kihlattu), Sanna-Leena Piiroinen (Samuli Piiroisen vaimo), Paula Hakkarainen (Mikko Hakkaraisen puoliso), Essi Tuomala (Harri Pesosen avovaimo) ja Krista Jaatinen (Markus Poukkulan avopuoliso).
Miten puolison työ liigakiekkoilijana vaikuttaa arkeenne?
Kaisa:
- Meidän perheessä vastuu arjen pyörittämisestä lankeaa kyllä täysin minulle niin siivouksen, ruuanlaiton kuin lastenhoidonkin suhteen. Jos Sinuhe välillä imuroi, niin epäilys herää heti, että mitähän vahinkojälkiä nyt korjaillaan. Sinuhe pystyy osallistumaan treeni- ja peliohjelman takia aika vähän lasten harrastuksiin. Meilläkin kolme harrastavaa lasta tarkoittaa tiukkaa aikataulutusta. Oman työpäivän jälkeen lapset sanelevat siis aikataulun, ei miehen jääkiekko. Sinuhella jääkiekon lisäksi aikaa vie politiikka ja opiskelut, joten sekin tuo perhe-elämälle omat haasteensa. Siihen asti, kun kaikki lapset olivat alle kouluikäisiä, menimme Sinuhen uran ehdoilla koko perhe.
- Olimme mukana Saksassa ja Ruotsissa ja silloin kaikki ohjelma rakennettiin iskän mukaan. Nyt, kun lapsilla on ikää ja minä olen palannut työelämään, emme anna koko elämän pyöriä jääkiekon ympärillä, vaikka se edelleenkin on erittäin iso ja tärkeä asia meidän elämässä. Ja tulee varmasti olemaan jatkossakin, koska pojat, Lukas 4 vuotta ja Julius 10 vuotta, kiekkoilevat Jypin junnuissa.
Sara:
- Jääkiekko vaikuttaa suurelta osin arkemme kulkuun. Pelaajilla on yleensä yksi vapaapäivä viikossa, sunnuntai. Muuten viikot kuluvat pelaillen ja harjoitellen. Pelipäivinä työpäivät venyvät ja vastuu kodinhoidosta on minulla, mutta muuten kauden aikana tunnemme olevamme pienen lapsen vanhempina etuoikeutettuja. Useimmiten joukkue harjoittelee vain kerran päivässä, joten Filip on kotona jo yhden aikaan päivällä. Tällaisina päivinä kotityöt jakautuvat melko tasapuolisesti molemmille. Kauden aikana olemme melko kiinni täällä Jyväskylässä. Emme ehdi lähtemään rannikolle tapaamaan perheitämme juuri ollenkaan. Sen vuoksi sitten kesän viiden viikon loma meneekin yleensä kokonaan kotiseudulla.
Sanna-Leena:
- Olen arkisin 8-16 -työssä ja miehen työt vastaavasti painottuvat enemmän ilta-aikaan ja myös viikonloppuihin, joten ajoittain yhteisen ajan löytäminen on haasteellista. Erityisesti nyt, kun tulevaa vauvaa varten olemme tekemässä hankintoja, on jo hyvissä ajoin suunniteltava milloin ehdimme yhdessä lastentarvikeliikkeisiin, jotka ovat auki vain klo 18 saakka tai tutustumiskäynnille synnytyssairaalaan!
Paula:
- Mihinkään aikatauluihin ei kannata kauden aikana luottaa sataprosenttisesti, paitsi että peli-iltana on peli! Omat henkilökohtaiset menot joutuu kyllä suunnittelemaan aika tarkasti treeniohjelman mukaan (ja toivoa ettei muutoksia tule), koska meillä ei ole Jyväskylässä lapsenvahtia. Kotityöt on jokaisessa perheessä varmaan omanlaisensa, meillä minä teen ehdottomasti suurimman osan, koska olen kotona.
Krista:
- Yhteisten lomien järjestäminen on liigakiekkoilijan heikko kohta. Kaikkeen on kuitenkin mahdollista sopeutua.
Essi:
- Aika vaihtelevasti. Aikataulut menee Harrin mukaan. Kotityöt jakautuu aika tasan. Suurin ero on varmaan se, ettei yhteisiä lomia hirveästi ole. Kesä on ainut mahdollisuus lähteä reissuun.
Millaisia uhrauksia olet joutunut tekemään puolison uran vuoksi?
Kaisa: - En osaa ajatella asioita uhrauksina, koska mielestäni ne ovat olleet valintoja. Olin itse kilpaurheilija 20 vuotta, joten tiesin, mietin vaativaa huippu-urheilu on. Halusin tukea Sinuhea kaikin keinoin. Jälkeenpäin ajatellen olisin voinut edes hiukan työllistää miestä kotitöillä, mutta halusin antaa hänelle mahdollisimman paljon lepoa urheilun ulkopuolella. Vaikka meillä on kolme lasta, jotka valvottivat kukin ensimmäiset ikävuodet, iskä sai kyllä aina nukkua yönsä ja keskittyä treeneihin ja peleihin sataprosenttisesti.
Sara:
- Uhraus on sanana melko voimakas. Vaikka jääkiekon ehdoilla olemmekin eläneet ja muuttaneet, on tulevan vuoden suunnitelmista aina keskusteltu yhdessä ja päätökset tehty yhdessä. Olemme viimeisen kuuden vuoden aikana asustelleet Jyväskylässä yhteensä neljä vuotta. Lukioaikana tulevaa opiskelukaupunkia mietiskellessäni, Jyväskylä ei ollut listallani lainkaan. Kun sitten tapasin Filipin abivuotenani, ja hänen tehdessä sopimuksen JYPin kanssa, oli valinta melko helppo.
- Ensimmäinen vuosi täällä oli melko raskas. Olinhan jättänyt perheeni, ystäväni, koko turvaverkostoni kotikaupunkiini Vaasaan. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin tutustua ihmisiin ja myös viihtyä paremmin. Minun onnekseni olen aina saanut siirrettyä omat opintoni Filipin uran perässä, niin että opiskeluni eivät millään lailla siitä kärsineet. Nyt jälkeenpäin ajateltuna en pidä tekemiäni päätöksiä uhrauksina, pikemminkin rikkauksina.
Sanna-Leena:
- Henkilökohtaisesti olen aina pitänyt omasta urastani kiinni, joka on sitten taas tarkoittanut mm. etäsuhdetta 2,5 vuoden ajan, osittain vielä avioliitonkin aikana, kun oma työni oli eri kaupungissa. Nyt kun lapsi on tulossa, on tulevaisuudessa mentävä perheenä jääkiekon ehdoilla niin kauan kuin mieheni peliura kestää.
- Haaveissa on siintänyt jo usean vuoden ajan unelmien oma koti ja aloilleen asettuminen, nyt kun itselläni on ns. vakituinen työ Jyväskylässä, mutta nytkään ei ole varmuutta missä mieheni pelaa tämän kevään jälkeen. Ajoittain se ahdistaa, ettei elämää voi suunnitella pidempiä jaksoja eteenpäin, vaikka voihan toki muissakin ammateissa työelämä olla epävakaata ja pätkittäistä.
Paula:
- Opiskelin Mikkelissä sosionomiksi kun Mikko siirtyi Kuopioon pelaamaan, jolloin asuimme esikoisemme kanssa viikot Mikkelissä ja viikonloput Kuopiossa. Sama jatkui muutettuamme Lappeenrantaan, yhteensä noin reilun vuoden. Tällä hetkellä olen työtön, Lappeenrannassa minulla olisi suurella todennäköisyydellä töitä. Kun olin työelämässä ja lapsi sairastui, minä jäin aina hoitamaan sairasta lasta kotiin. Siitä ei tarvinnut edes keskustella kuka jättää työt väliin.
Krista:
- Toistaiseksi en juuri minkäänlaisia, sillä Markus on koko seurustelumme ajan pelannut Jyväskylässä. Markus on tehnyt enemmän uhrauksia meidän eteen jäädessään JYPiin ja olen kyllä tarvittaessa valmis uhrautumaan yhteisen aikamme puolesta.
Essi:
- Vielä ei ole jouduttu tekemään suuria uhrauksia. Harrilla on ura vielä alussa ja minäkin aloitin opiskelut eri paikkakunnalla viime syksynä. Joten aika lailla omien menojen mukaan mennään.
Kuinka intohimoisesti seuraat miehesi pelejä?
Kaisa:
- Olen seurannut Sinuhen pelejä aina suurella mielenkiinnolla, jopa suurella intohimolla. Ulkomaan vuosina toimin hänen fyysisenä valmentajana, joten harjoitteluakin olen seurannut läheltä.
- Kun Joanna, nyt 8 vuotta, syntyi, lähdin hänen ja isoveljen kanssa jo kolmen viikon päästä Saksaan, että ehdin seuraamaan kaikki kotipelit. Yhtään kotipeliä en jättänyt väliin Saksassa enkä Ruotsissa, jos vain satuin olemaan maassa. Sama jatkui JYPissäkin siihen asti, kun Lukas syntyi. Hän nimittäin syntyi Jypin kotipelipäivänä. Seuraavassa, viiden päivän päästä olevassa pelissä, istuinkin jo kaksi erää katsomossa. Joten aika intohimoisesta seurannasta on kyse. Nyt, kun toimin opetustyön lisäksi Suomen urheiluliiton lajikouluttajana, muutamia pelejä jää pakostakin väliin.
Sara:
- Seuraan mieheni pelejä innolla. Olen seurannut siitä lähtien, kun tapasimme. Pelit ovat myös kohtauspaikka meille vaimoille ja lapsille. JYP on kuin suurta perhettä. Yhteishenki pelaajien ja vaimojen kesken on loistava. Tämän vuoksi oikeastaan kaikkien pelaajien kotijoukot elävät jääkiekossa täysillä mukana.
- Olen ystävystynyt monen vaimon/tyttöystävän kanssa, mikä tekee tänne jäämiseen niin helpoksi kausi toisensa jälkeen. Monesti pelipäivinä naurammekin kotona, että Filip on rauhallisempi ennen peliä ja kentällä kuin minä katsomossa.
Sanna-Leena:
- Ennen kuin tapasin mieheni, en seurannut jääkiekkoa lainkaan ja ollut yhtään kiinnostunut. Nykyisin käyn usein katsomassa kotipelejä ja vieraspelejäkin tulee seurattua netin seurannan kautta mahdollisuuksien mukaan. Kyllä muutenkin juttelemme pelin jälkeen fiilikset. Olennainen osa kotipeleissä käyntejä on myös kanssasisarten tapaaminen ja kuulumisten vaihto.
Paula:
- Erittäin intohimoisesti! Käymme katsomassa poikien kanssa melkein kaikki kotipelit ja vieraspelit kuuntelemme radiosta tai ainakin seuraamme tiuhaan teksti-tv:tä. Mikäli oma mies ei syystä tai toisesta pelaa, ei pelissä ole samanlaista tunnetta eikä peli niin kiinnosta, tietenkin toivon että oma joukkue voittaa.
Krista:
- Reilut neljä vuotta olen nyt pelejä seurannut, mutta silti aina jännittää hirveästi katsoa Markuksen pelaavan. Markuksen kautta olen saanut sukulaisenikin ja jopa mummini ja hänen parhaan kaverin seuraamaan jääkiekkoa.
Essi:
- Seuraan kyllä intohimoisesti Harrin pelejä. Jääkiekko on aika ollut kiinnostava laji. Pari vuotta sitten kierrettiin ympäri Suomea muutaman kaverin kanssa katsomassa ja kannustamassa Harrin ja muiden kiekkoilijoiden pelejä.
Mitä haluat sanoa naisille, joka harkitsee seurustelusuhdetta ammattikiekkoilijan kanssa?
Kaisa:
- En osaa antaa mitään erityisohjeita juuri jääkiekkoilijoiden puolisoille. Yksilöitähän me kaikki olemme riippumatta työstä tai urheilulajista. Tosin aina pitää muistaa, että menestyvä huippu-urheilija on itsekäs. Silloin se myös vaatii puolisolta ja muulta perheeltä paljon ymmärrystä ja tukea.
Sara:
- Varmasti kannattaa varautua siihen, että jonkinlaisia uhrauksia on tehtävä oman elämän suhteen. Jääkiekon ehdoilla mennään niin kauan, kun ammattilaisuraa on jäljellä.
Sanna-Leena:
- Itselle aikoinaan noviisina tuli ehkä osittain yllätyksenä ammatin kurinalaisuus ja aikataulut. Turha siis haaveilla kaamosmatkoista Thaimaahan jääkiekkoilijakullan kanssa... Myös loukkaantumiset ovat ammatin ikävä varjopuoli, ja koskaan ei voi tietää milloin miehen ura on katkolla tai voi vaikka päättyä kokonaan vakavaan loukkaantumiseen. Isona plussana jääkiekkoilijan myötä tulee vähintään joukkueellinen kanssasisaria, joiden kanssa puida yhteisiä arjen haasteita ja puuhastella yhdessä.
Paula:
- Ihmisiä ne on jääkiekkoilijatkin. Kaupungin vaihdoksen jälkeen saattaa olo tuntua välillä aika yksinäiseltä.
Krista:
- Osaan nyt sanoa ainoastaan neljän ja puolen vuoden kokemuksella että, elämä ei ole juurikaan tavallista työtä tekevien ihmisten elämästä poikkeavaa, kunhan muistaa pitää jääkiekkoasiat jäähallilla ja kotiasiat kotona.
Essi:
- Siihen saa ainakin varautua, että lomat on vähissä ja kotona puhutaan paljon jääkiekkojuttuja.
