Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 16.03.2010 19:11
A A A

Pelicans-JYP, 1-3 (0-1, 0-1, 1-1)

JYP raapi voiton Lahdesta

JYP saalisti tiistaina vimmatusti runkosarjan voittoon tarvittavia pisteitä. Pisteet tulivatkin laariin, kun Pelicans kaatui Lahdessa maalein 1-3.

Tulos ei kuitenkaan tuonut runkosarjan voittoa yhtään lähemmäs, sillä liigan kärkipaikalla oleva KalPa voitti samaan aikaan Hämeenlinnassa HPK:n maalein 1-5.

Kakkosena sarjassa olevalla JYPillä on kasassa 107 pistettä, kun pelaamatta on vain kaksi ottelua. Liigan kärjessä porskuttavalla KalPalla pisteitä on 109. Myös KalPalla on pelaamatta kaksi ottelua.

Lahti heräsi päätöserässä

Jyväskyläläiset veivät avauserän maalein 0-1 Miika Lahden tekemällä maalilla. Syötön tarjoili Olli Sipiläinen.

JYP karkasi 0-2-johtoon toisessa erässä ajassa 5.45. Tilanne syntyi kun lahtelaiset saivat useita tilaisuuksia purkaa kiekon pois alueelta, mutta epäonnistuivat.

Jussi Makkonen heitti syötöksi tarkoitetun laukauksen Pelicans-maalille ja Steve Kariya ohjasi kiekon maaliin. Syöttäjäksi merkittiin Makkosen lisäksi Jyrki Välivaara.

Maalin jälkeen Pelicansin maalivahti Niko Hovinen otti jäähyn kampituksesta ja JYP pääsi myllyttämään ylivoimalla. Pian kiekko olikin kolmannen kerran Pelicans-maalissa. Tuomari näki kuitenkin JYP-pelaajan pelanneen tilanteessa korkealla mailalla, eikä maalia hyväksytty.

Kolmatta erää oli pelattu 3.14, kun kotijoukkue Pelicans nousi taistelemaan voitosta Joonas Jalvannin maalilla. Puolustaja Henri Heino sai maaliin syöttöpisteen. Ratkaisu nähtiin minuutti ennen loppuvihellystä. Jyväskyläläisten kolmannen osuman iski tyhjään maaliin kapteeni Juha-Pekka Hytönen.

JYPin maalilla Pekka Tuokkola torjui ottelussa 28 kertaa (8+11+9). Pelicansin maalilla Niko Hovinen torjui 30 kertaa (6+15+9). Lahdessa oli yleisöä 3484.

Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012

Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu

Perjantai 4.5.2012 20:15Valko-Venäjä-SuomiHelsinki
Sunnuntai 6.5.2012 16:15Suomi-SlovakiaHelsinki
Tiistai 8.5.2012 20:15Suomi-SveitsiHelsinki
Torstai 10.5.2012 20:15Ranska-SuomiHelsinki
Perjantai 11.5.2012 20:15Suomi-KanadaHelsinki
Sunnuntai 13.5.2012 16:15Suomi-USAHelsinki
Maanantai 14.5.2012 20:15Kazakstan-SuomiHelsinki

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kiekko