Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 18.07.2008 08:07
A A A

Tukea vähävaraisille jyväskyläläiskiekkoilijoille

Jääkiekkoilijat eivät lätki Peurungassa tennistä vain omaksi ilokseen, tai raivokseen, kuten kaksi mailaa rikki paiskanneen Tuomas Pihlmanin turnauksen kohdalla.

Tarkoituksena on kerätä potti, jonka avulla jyväskyläläisiä nuoria jääkiekkoilijoita pystytään tukemaan kallistuvassa harrastuksessa. Tukea on tarkoitus suunnata erityisesti vähävaraisempien junioreiden avuksi.

Rahoista perustettiin tili, joilla hankitaan pääasiassa tarvikkeita, joita apua tarvitsevat voivat puolestaan sitten anoa.

- Meillä on muutama tuhat kasassa ja tavarantoimittajilta ollaan saatu tavaraa ilmaiseksi, JYP:n kapteeni J-P Hytösen kanssa turnauksen ideoinut Veli-Pekka Hård kommentoi.

- Kiva päivä, vaikka aika pitkä on ollut. Puitteet ovat olleet kunnossa - voisi sanoa, että olosuhteet ovat paremmat kuin pelin laatu, juuri maratonmittaisen pronssiottelun veljensä kanssa voittajana päättänyt kapteeni Hytönen sanoo puuskuttaen.

Hytönen kokee tapahtumalla kerättävän potin tarpeelliseksi.

- Yritämme mahdollistaa mahdollisimman monelle pelaamisen. Jos tällä saadaan edes muutamalle pojalle suotua mahdollisuus pelata jääkiekkoa, niin tämä on ollut vaivan arvoista. Jos useampi lapsi perheessä harrastaa, niin se on iso menoerä kuljetuksineen, kuukausimaksuineen ja välineineen, mies pohtii.

Yhdessäolo palvelee paitsi hyväntekeväisyyttä, myös JYP:n ja D Teamin yhteishenkeä.

- Kyllä kaikki yhteiset kokemukset ovat vahvistavia, Hytönen tuumaa.

Samalla kun miehet tekevät hyvää, on heillä myös silti hauskaa.

Tunnelma on korkealla, kun matkalta karsiutuneet parit kannattavat finaalissa Filppulan veljeksiä ja vastassa olevaa paria, joka koostuu JYP:n Jarkko Immosesta ja saman joukkueen fysioterapeutista Timo Vaitisesta.

Filppulat vievät ottelun melko helposti ja porukka siirtyy hyvillä mielin saunomaan.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Seuraa meitä Facebookissa

Kiekko