Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 18.02.2012 17:04
A A A

HIFK–JYP 3–2 (1–1, 1–1, 1–0)

Hurja taistelu, mutta karkasiko kotietu?

Kuva: Mikko Stig Tappio HIFK:ta vastaan saattoi merkitä JYPille kotiedun menettämistä kevään pudotuspelikamppailuissa.

Tappio HIFK:ta vastaan saattoi merkitä JYPille kotiedun menettämistä kevään pudotuspelikamppailuissa.

Herranen aika, minkälaista jääkiekkoa HIFK ja JYP parhaimmillaan esittivät lauantai-illan ratoksi Helsingissä!

Ensimmäiset 13 minuuttia ja 54 sekuntia olivat aivan ilmiömäistä peliä puolin ja toisin. Parasta jääkiekkoa, mitä SM-liigassa on tällä kaudella nähty.

Oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Oli taklauksia, kiekkokontrollia sekä erinomaista maalivahtipeliä. Ja ennen kaikkea, oli huikeaa intensiteettiä. Jokainen pelaaja ajoi jokaisen tilanteen täysillä loppuun asti.

Avauserä oli rehtiä ja reipasta pelaamista, jossa ei olisi Kalle Koskisen kiekko katsomoon -jäähyä lukuun ottamatta tarvinnut rangaistuksia tuomita. Hurjimpien huhujen mukaan SM-liigan erotuomarijohdon ohje pillimiehille on kuitenkin se, että jos intensiteetti alkaa kivuta turhan korkealle, on tilanne rauhoitettava rangaistuksella tai parilla. Riippumatta siitä, onko niihin aihetta.

Näin Stefan Fonselius ja Aleksi Rantala myös toimivat - ja kas kummaa Daniel Fernholmin vajaan 14 minuutin jälkeen saaman estämisjäähyn jälkeen draivikin vähän hiipui.

Avauserän maaleista vastasivat Eric Perrin ja Markus Granlund. Perrin iski jo neljän minuutin kohdalla, kun kiekko hukkui torjunnan jälkeen HIFK-vahti Dennis Endrasilta. Kanukkikonkaria lukuun ottamatta kukaan ei oikein tiennyt, missä peliväline oli, kunnes Perrin kaivoi sen maaliraudan kupeesta ja toimitti verkkoon. Kotijoukkueen tasoituksen iski loistavasti oman reboundinsa seurannut Markus Granlund vajaan 18 minuutin pelin jälkeen.

Granlundin hutikuti

Tuomarisekoilujen tuloksena HIFK pääsi aloittamaan toisen erän viidellä kolmea vastaan. Nuoremman Granlundin hutikuti kimposi heti kättelyssä päädystä Eero Somervuoren lapaan ja Somervuori tinttasi kauden 20. osumansa. JYP ei johtomaalista alistunut, mutta eipä pystynyt pitkään aikaan  kunnolla stadilaisia haastamaankaan. Esimerkiksi erän puolivälin ylivoimapeli Mikko Kurvisen jäähyn aikana oli ponnetonta.

Kurvisen kakkosen jälkeen Siim Liivik komennettiin melko heppoisin perustein aitioon ja JYP sai ylivoiman pyörimään. 12 sekuntia Liivikin aitiosta vapautumisen jälkeen Miika Lahti murjoi kiekon maalin edustalta reppuun. 2-2 -tasoitus tuli JYPin kannalta kreivin aikaan ajassa 36.07. Liivikin jäähyyn saakka kun tahtia oli lyönyt HIFK.

Pieniä jälkitilannekahinoita nähtiin myös keskimmäisen 20-minuuttisen aikana, mutta avauserän supermeininki oli kuin muisto vain. Ottelun viihdearvo laski, eikä se ollut pelaajien tai valmentajien vika. Silti toinenkin erä oli aivan eri sfääreistä, kuin keskimääräinen runkosarjan ottelu. Playoff-meininkiä ja vieläpä täyden tuvan edessä.

Jäähyväiset kotiedulle?

Kolmannessa erässä kotijoukkueella kävi jälleen pulla. Mainion iltapuhteen JYPin veräjällä pelannut Riku Helenius yritti siivota kiekkoa maalin edestä väljemmille vesille, mutta siivosi sen suoraan Ville Peltoselle. Peltosen voittomaali nähtiin vajaan 44 minuutin pelin jälkeen.

Wanhan maestron kauden 20. osuman jälkeen HIFK keskittyi ennen kaikkea suojelemaan johtoaan, eikä JYP pystynyt enää kahden ensimmäisen erän malliin kotijoukkuetta haastamaan. Viimeisen kolmen minuutin aikana JYP tappeli hampaat irvessä tasoituksesta, mutta viimeistä puolta minuuttia lukuun ottamatta homma meni koheltamiseksi. Aivan loppuhetkillä esimerkiksi Sami Vatasella ja Ossi Louhivaaralla oli saumat lyödä 3-3 -tasoitus.

Tappion myötä JYP jäi 84 pisteeseen ja on sarjataulukossa viidentenä. Hurrikaanipaidoilla on vielä 11 ottelua pelaamatta, kun sarjan kärkinelikolla niitä on vain kymmenen. KalPa johtaa 98 pisteellä, Pelicansilla ja HIFK:lla on pisteitä 91. Myös Ässät noussee 91 pisteeseen, kun se johtaa lauantain myöhäisottelua Lukkoa vastaan toisessa erässä 4-0.

Kaksi pistettä JYPin takana vaanii Jokerit viimeisellä suoralla puolivälieräpaikalla. Narri- ja hurrikaaninuttujen pahin uhkaaja Kärpät on jäänyt Jokereista neljä pistettä. Käytännössä JYP taistelee siis runkosarjan sijoista 5.-7. Viidennen sijan säilyttäminen on kuitenkin vahvasti joukkueen omissa käsissä, kun sekä Jokerit että Kärpät vierailevat vielä kertaalleen Hippoksella. Jokereita vastaan JYP pelaa myös vierasottelun.

Hurrikaanipaidat ovat seuraavan kerran tulessa tiistaina, kun viimeisestä sääliplayoff-paikasta haaveita elättelevä HPK vierailee Hippoksella. Kerho on ollut kauden keskinäisissä kohtaamisissa parempi voitoin 2-1.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Kiekko