Tappara–JYP
Tuttujen miesten kinkerit
Tapani Linna
ASETELMA: Hakametsän jäähallissa riittää tänä iltana toisilleen tuttuja miehiä, kun JYP kohtaa Tapparan. Kirvesrintojen joukkueessa on nimittäin peräti seitsemän JYP-taustaista henkilöä, joista suurin osa on vieläpä kuulunut hurrikaaniorganisaatioon aivan viime vuosina. JYPin pelitapa tunnetaankin vastustajan leirissä kuin omat taskut, mistä ei Tapparalle ainakaan ole haittaa. Pelitavan tunteminen saattaa olla kuitenkin laiha lohtu, sillä JYP on tällä hetkellä yksi sarjan kuumimmista yhdistelmistä ja eritt.
Tappara-puolustuksesta hurrikaaninuttua ovat kantaneet JYPin ex-kapteeni Tommi Kovanen sekä vielä viime kaudella Jyväskylässä pelannut Kalle Kaijomaa. Hyökkääjistä puolestaan Jussi Makkonen, Tuomas Vänttinen ja Miikka Männikkö ovat entisiä JYP-pelaajia. Tapparan päävalmentajana puolestaan häärii alkukaudella hurrikaaniorganisaatiosta potkut saanut Risto Dufva. JYP-taustaisen katraan täydentää Jyväskylässä lähinnä Mestistä viime kaudet pelannut puolustaja Antti Jaatinen. Hän pelannee Tappara-paidassa ensimmäisen ottelunsa.
Tappara on viime otteluissaan onnistunut kaapimaan kohtuullisesti pisteitä, ja se on hiljalleen nostanut itsensä lähelle liigan alempaa pudotuspeliviivaa. Sijalla 11 majaileva tamperelaispakka on viimeisestä viidestä ottelustaan voittanut kolme. Niistä kaksi on tullut paikallisvastustajasta Ilveksestä ja hivenen yllättäen yksi mestarisuosikista HIFK:sta, vieläpä sen kotijäällä.
Myös JYP on voittanut viidestä edellisestä ottelustaan kolme, kun hurrikaaniryhmä on kaatanut kahdesti HIFK:n ja kertaalleen HPK:n. Tappiot ovat puolestaan tulleet jatkoajalla Kärppien vieraana ja tammikuun tasauskierroksen toisessa osaottelussa HIFK:ta vastaan kotiluolassa. JYPin peli-ilme on suhteellisen vaatimattomasta kuntopuntarista huolimatta ollut kuitenkin viime viikkoina vakuuttavaa. Viime viikonlopun HIFK-tappiossakin hurrikaaniryhmä oli läpi ottelun hallitsevampi osapuoli, mutta hävisi lopulta kamppailun kymmenen minuutin nukahtamisen johdosta.
JYPin materiaali on huomattavasti tamperelaisryhmää laadukkaampi ja vierasjoukkue lähtee illan otteluun melko selvänä suosikkina. Ennakkosuosikin asemaa korostaa myös se, että jyväskyläläiset lähtevät perjantain otteluun hyvin levänneinä. Joukkue ei ole pelannut vielä tällä viikolla kertaakaan, kun taas kirvesrinnat ovat pelannet kuluvalla viikolla jo kahdesti.
JYPin kokoonpanosta puuttuu varmuudella sormeaan kuntouttava puolustaja Sami Vatanen. Tsekkipakki Pavel Skrbekin alaraajavamma puolestaan osoittautui ensinäkemystä vakavammaksi, eikä hänen paluun ajankkohdasta ole tietoa. Sivussa lienee myös hyökkääjä Antti-P. Jaatinen.
Tapparasta poissa lienevät ainakin puolustaja Juha Leimu ja ikitaistelija Vänttinen.
ARVIO: JYPillä luulisi riittäävän virtaa perjantai-iltana viikon huilin jälkeen. Jos pelaamattomuus ei aiheuta vierasjoukkueelle käynnistysvaikeuksia, luvassa saattaakin olla hurja hurrikaanimyllerrys. Väsymys painaa varmasti jo Tappara-pelaajien pohkeissa, joten mikään suuri yllätys ei ole jos JYP jyrää isännät kumoon vakuuttavalla esityksellä.
Tulosvetolappuun heitetään JYPille 4–5 osumaa, Tapparalle 2–3 maalia.
SEURAA HEITÄ: Mäntyharjulla syntynyt puolustaja Antti Jaatinen ehti pelata hurrikaanipaidassa viimeiset neljä kautta. Tällä kaudella ilman minkäänlaista roolia JYPissä jäänyt Jaatinen on liigaurallaan pelannut tasan sata runkosarjaottelua. Niissä peruspakki on merkkauttanut tehot 0+8. Syntyykö uran avausmaali vihdoin Tapparan riveissä?
JYPin yhdeksi ehdottomaksi luottopelaajaksi on noussut viime peleissä sentteri Miika Lahti. Työjuhtana paremmin tunnettu Lahti on viime otteluissa ollut myös yksi JYPin parhaista pistenikkareista. Viidessä viime ottelussa Lahti on iskenyt tehot 4+1. Tasaisuudesta kertoo se, että Lahti on neljässä edellisessä ottelussa onnistunut maalinteossa. Enää ei olisi ihme, jos kolmosketjun raataja nousisi tänäänkin yhdeksi hurrikaaniryhmän ratkaisijoista.
