Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 02.02.2010 12:48
A A A

Vain torkkuva JYP voi hävitä

ASETELMA: Kuten tunnettua, Pelicans on täysin arvaamaton lahtelainen jätkälauma. Taitoa joukkueessa kyllä riittää, mutta kurinalaista joukkuepeliä ei läheskään aina huvita pelata. Sehän ei ole lähtökohtaisesti paha asia, mutta nykykiekossa tulee lähes poikkeuksetta noutaja, jos kurinalaisuus pettää.

Pelicansin ennakoimattomuudesta saa hyvän kuvan kolmesta edellisestä kamppailusta. Ensin loksunokat takoivat Oulussa Kärppien reppuun kuusi kiekkoa ja voittivat 6-5. Sen jälkeen olivat vastassa Ilves vieraissa ja HPK kotona. Tappio tuli kummastakin ja Pelicans sai aikaiseksi yhteensä vain neljä osumaa. JYPiä vastaan Pelicans on pärjännyt kotonaan. Syyskuussa mestari nöyrtyi 2-0 ja tapaninpäivänä Pelicans voitti 2-1 rankkarikisan jälkeen. Marraskuussa Hippoksella höyhenet sen sijaan pölisivät kunnolla. JYP voitti 3-0, mutta olisi terävämmällä viimeistelyllä takonut helposti 7-8 maalia.

JYPin pisteputkella on mittaa jo 11 ottelua ja kotihallissa joukkue on jäänyt tyystin nollille viimeksi 9. päivänä lokakuuta, kun SaiPa haki kolme pistettä viimeisen sekunnin voittomaalilla. JYP pelaa tällä hetkellä sen verran idioottivarmaa hokia, että Pelicansin voitto vaatii kotijoukkueen täydellistä torkahtamista.

Pelicansin sairaslistalla ovat ainakin maalivahti Marc Lamothe ja Tommi Paakkolanvaara. Lisäksi joukkue menetti siirtoikkunan sulkeutuessa puolustaja Henri Laurila MoDoon. JYPiltä puuttuvat tutut nimet Tuomas Pihlman, Jyrki Välivaara ja Kevin Kantee.

ARVIO: JYP ei ole viime aikoina maaleilla mässäillyt, mutta nyt tulee neljä tai viisi. Pelicans saa tyytyä kahteen.

SEURAA HEITÄ: Antti Pihlström toki debytoi JYP-nutussa jo lauantaina Raumalla, mutta on mielenkiintoista nähdä, millaisen symbioosin ”Pillu” ja Hippoksen yleisö löytävät keskenään. Energisellä Pihlströmillä on kaikki edellytykset nousta JYP-fanien suursuosikiksi.

Katsokaa Marko Jantusta, niin kauan kuin näitä jantusia vielä on. Mies ei ole todellakaan mikään urheilijan perikuva, mutta päinvastoin kuin moni urheilija, Jantunen osaa pelata jääkiekkoa. Eräs viimeisistä mohikaaneista, muutaman vuoden päästä näitä ei enää liigakaukaloissa ole.

Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012

Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu

Perjantai 4.5.2012 20:15Valko-Venäjä-SuomiHelsinki
Sunnuntai 6.5.2012 16:15Suomi-SlovakiaHelsinki
Tiistai 8.5.2012 20:15Suomi-SveitsiHelsinki
Torstai 10.5.2012 20:15Ranska-SuomiHelsinki
Perjantai 11.5.2012 20:15Suomi-KanadaHelsinki
Sunnuntai 13.5.2012 16:15Suomi-USAHelsinki
Maanantai 14.5.2012 20:15Kazakstan-SuomiHelsinki

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kiekko