Neste Oil Ralli

EK 20: Loebin voitto lähes sinetöityi

Sebastian Loeb ajoi Jukojärvi 2 -erikoiskokeen niin väkevästi kilpakumppaneihinsa nähden, että käytännössä ratkaisi Suomen MM-rallin voiton itselleen. Tosin sillä edellytyksellä, että haavereita ei satu.

- En tehnyt virheitä, se oli pääasia. Toivottavasti se riittää.

Sebastien Ogier ei peitellyt pettymystään, kun rengasongelmat ovat iltapäivän aikana syöneet hänen vauhtiaan.

- Vaikeaa on, mutta nyt pitää vain päästä maaliin. Olen todella pettynyt sijoituksesta, voitosta minun pitäisi taistella.

Jari-Matti Latvala ajoi kolmikosta nopeimmin ja oli tyytyväinen, että sai revittyä hieman lisää eroa niskaansa hengittävään Sebastien Ogieriin nähden.

Mikko Hirvonen jatkoi hurjaa ajoaan myös Jukojärvellä.

- Aika lailla maksimi ollaan tultu, että saadaan Petter kiinni ja ohitettua.

Hirvonen myös ohitti kokonaistilanteessa Solbergin Jukojärvi 2:lla.

Daniel Sordolla puolestaan oli jonkinlaisia ongelmia pätkällä, sillä hän jäi yli kaksi minuuttia kärkikuljettajien vauhdista.

Uusimmat

Neste Oil Ralli

Lehti: Ogier arvostelee Harjun erikoiskokeen traktorishikaania: "Siinä ei ollut mitään järkeä"

Ralliviikonloppu huipentui sunnuntaihin – katso kuvat voitonjuhlista ja viimeisiltä etapeilta

Selfiekeppimies: Meeke nopeampi kuin kukaan koskaan

Meeke teki historiaa kahdella tavalla – Hurja ennätys meni remonttiin

EK 24: Meeke teki historiaa Jyväskylän voitolla

Suomalaisille kaksoisvoitto WRC2-luokassa, ruotsalainen viimeisillä kilometreillä ulos

EK 23: Breen puolusti sijaansa

Ralliviikonloppuna kärynnyt runsaasti ruorijuoppoja

EK 22: Tänak ajoi ulos Oittilassa

EK 21: Tänak hyökkäsi Lempäässä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.