Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 30.07.2010 18:22
A A A

Ek 10 Myhinpää 2: Latvala ei aio taktikoida Laajavuoressa

Jari-Matti Latvala ei aio taktikoida päivän viimeisellä pätkällä Laajavuoressa välttääkseen ensimmäisenä erikoiskokeille joutumista lauantaina.

- Petter Solberg hengittää niskaan. Jos hidastan, niin hänkin voi hidastaa, Latvala järkeili Ylen Ralliradiolle Myhinpää 2:n jälkeen.

Hän kuitenkin myöntää, että ensimmäisenä matkaan lähteminen olisi haastava tilanne.

- Mutta jos haluaa voittaa, niin pitää mennä sillä paikalla mikä on.

Citroen-kuljettajista Loeb harmitteli, että eroja on vaikea tehdä. Ogier puolestaan oli tyytyväinen omaan ajoonsa.

Loeb on monien arvioiden mukaan kärsinyt päivän aikana juuri ensimmäisenä ajamisesta.

Kimi Räikkönen paransi Myhinpäässä huomattavasti ensimmäisestä ajastaan.

- Paljon helpompi oli ajaa toiseen kertaan. Ekaan kertaan oli aika outo. Mutta kyllä se siitä, kun pääsee vaan ajamaan enemmän, sanoi Räikkönen.

Juha Kankkunen iloitsee siitä, että yleisö on löytänyt erikoiskokeiden varsille runsain joukoin.

- Sen verran syrjäsilmällä ehtii katsomaan, että älytöntä on kannustus. Makea fiilis ajaa.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Neste Oil Ralli