Kaksi rallikuskia sai viikonloppuna sakot
Poliisi: Ralliviikonloppu sujunut rauhallisesti
Eriikka Hienola
Viimeinen rallipäivä tieliikenteessä oli kohtuullisen rauhallinen rallikansan suuresta määrästä huolimatta, kertoo Keski-Suomen poliisi. Isoja umpisolmuja ei teille päässyt syntymään, vaan kaikki ruuhkat selvitettiin maltillisesti.
Lauantai-iltaan mennessä poliisin haaviin oli jäänyt kolme rattijuoppoa. Kaikkiaan päivän aikana tien päällä puhallutettiin noin 1000 autoilijaa.
Sakkoja poliisi kirjoitti 22, joista seitsemän oli rikesakkoja. Yhdellä kisakatsojalla oli niin kova kiire, että hänen korttinsa jäi poliisin haltuun. Sakotetuista ralliin osallistuvia kilpailijoita oli kaksi, heidän nopeutensa olivat kuitenkin maltillisia, poliisi tiedottaa.
Poliisi odottaa lauantai-illasta varsin kiireistä. Jyväskylän keskustan alueelle odotetaan tuhansia juhlijoita muiden muassa Kauppalaispihalla järjestettävään konserttiin ja kävelykadun terassille.