Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 29.07.2010 20:26
A A A

Kankkusen olo kuin pikkupojalla - silti Räikköseltä pataan

Juha Kankkusen ja Kimi Räikkösen kaksintaistelu on noussut yhdeksi Jyväskylän MM-rallin suurimmista puheenaiheista.

Ensimmäisen erän Laajavuoren maisemissa vei Räikkönen, joka kaasutteli 3,2 sekuntia nelinkertaista rallin maailmanmestaria paremmin.

51-vuotiaan Kankkusen olo oli kuitenkin kuin pikkupojalla.

- Ihan hyvin meni, ei mitään. Varman päälle kuitenkin, mutta huomenna on hyvä päivä lähteä menemään, Kankkunen myhäili tv-haastattelussa erikoiskokeen maalissa.

Kimi Räikkönen oli tuttuun tapaansa niukkasanainen, mutta totesi kuitenkin pätkällä olleen liukasta.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Neste Oil Ralli