Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 29.07.2010 21:10
A A A

Rallikuskit eivät ottaneet sakkoja torstaina

Poliisi on kirjoittanut jo parikymmentä ylinopeussakkoa Jyväskylän MM-ralliin osallistuville kuljettajille. Raskas kaasujalka on vaivannut ralliosuuksia etukäteen tarkastaneita kuljettajia ainakin Keuruun, Multian ja Petäjäveden sorateillä.

Rikoskomisario Sami Salon mukaan kuljettajille on tiistain ja keskiviikon aikana kirjoitettu rikesakkojen lisäksi päiväsakkoja liikenneturvallisuuden vaarantamisista. Kaksi kuljettajaa sai päiväsakkoja tutkanpaljastimen vuoksi. Torstaina kuljettajat keskittyivät kilpailuun, eikä kukaan saanut sakkoja.

Yksikään rallikuski ei ole toistaiseksi menettänyt ajokorttiaan. Ilman korttia kuljettajat eivät sääntöjen mukaan voi osallistua kilpailuunkaan.

Salon mukaan myös rallikatsojatkin ajoivat suhteellisen siististi torstai-iltaan mennessä. Päivän aikana jaettiin vain kymmenkunta sakkoa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Neste Oil Ralli