Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 29.07.2010 16:31
A A A

Moni kuski himmaili Laajavuoren hypyssä

Neste Oil Rallin aloittaneella Laajavuoren erikoiskokeella ei nähty ehkä aivan niin paljon lennokkaita hyppyjä kuin etukäteen oli ajateltu. Jo nuotituksen aikana kävi nimittäin ilmi, että erityisesti pienempien autojen riski vaurioitua asfalttihyppyrin jälkeisessä alastulossa on todellinen.

Erityisesti alkupään kuljettajista moni selvästi hidasteli hyppyriin tullessaan.

Puoli kolmen maissa torstaina iltapäivällä julkaistiin kilpailun johtajan Kai Tarkiaisen allekirjoittama lisämääräys, jonka mukaan kilpailijat voivat ajaa joko hyppyrin yli tai kiertää sen oikealta. Näin toimittiin myös pätkään tutustumisen aikana.

Keskisuomalaisen Vauhdissa-liitteelle Laajavuoren erikoiskoetta kommentoinut Harri Rovanperä arveli jo aiemmin, että hyppyri saattaa aiheuttaa päänvaivaa.

- WRC:lle se ei ole mikään ongelma, mutta pienemmille kindereille saattaa tulla pikkuisen takapomppua, Rovanperä sanoi.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Neste Oil Ralli