Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 31.07.2010 16:06
A A A

Poliisit käskivät Loebin hidastaa

Ylen Ralliradiota kuunnelleet saattoivat ihmetellä, kun lähetyksessä aiemmin päivällä mainittiin Sebastien Loebin olleen tekemisissä poliisin kanssa eräällä siirtymätaipaleella. Noh, syykin selvisi, kun Loeb kertoi huoltotauolla, mitä oikein tapahtui.

- He pysäyttivät minut, käskivät hidastaa vauhtia ja päästivät jatkamaan.

Loebin mukaan hän ei kuitenkaan saanut sakkoa tilanteesta.

Rikoskomisario Sami Salo Keski-Suomen poliisilaitokselta ei tiennyt tarkalleen, minkälaisesta rikkeestä Loebin kohdalla on ollut kysymys.

- Ei ainakaan varmaan mitään isompaa ole ollut. Poliisi valvoo liikennettä ja yhtä lailla tavallisia kuljettajia kuin rallikuskeja.

Jos Loeb on selvinnyt pelkällä puhuttamisella kuten hän itse sanoo, on Salon mukaan mahdollista, että kyse on ollut esimerkiksi lievästä ylinopeudesta.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Neste Oil Ralli