Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 01.08.2010 12:02
A A A

Lähes 40 päätyi yöksi poliisiasemalle

Rallien päätösyö piti poliisin kiireisenä

Lauantain ja sunnuntain välinen yö oli odotetusti poliisille kiireistä aikaa. Jyväskylän keskusta veti suuren määrän juhlivia ihmisiä. Myös Paviljongin alueella järjestetty rallien palkintojenjako keräsi alueelle rallikansaa tungokseksi asti.

Poliisi kirjasi lauantai-illan ja sunnuntain kello kuuden välillä noin 180 hälytystehtävää. Suurin osa tehtävistä liittyi häiriökäyttäytymiseen.

Paviljongin ja kaupungin keskustan lisäksi Jyväskylän poliisilaitoksella oli tungosta, sillä poliisin suojissa vietti yönsä lähes 40 henkilöä.

27 henkilöä vietti yön putkassa päihtymyksen vuoksi. Lisäksi poliisi otti kiinni 12 henkilöä rikosperusteisesti. Pääasiassa rikokset olivat poliisin mukaan pahoinpitelyjä sekä vahingontekoja. Poliisi kirjasi keskustan alueelta muutamia pahoinpitelyjä, mutta pahoinpitelyt eivät vaatineet vakavia vammoja.

Poliisin kirjaamissa rikosilmoituksissa osallisena ovat suurimmalta osin paikalliset henkilöt.

Poliisi pyrki näkyvyyteen kaupungilla ja poliisin jalkapartiot liikkuivat keskustassa läpi yön. Poliisin tavoitteena oli puuttua alkaviin häiriöihin mahdollisimman aikaisin.

Osa juhlijoista ei malttanut pysyä poissa liikenteestä. Rattijuoppoja jäi kiinni eri puolilla maakuntaa, osa poliisin normaalin liikennevalvonnan yhteydessä, osa yleisöilmoitusten perusteella.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Neste Oil Ralli