Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 31.08.2010 18:55
A A A

AC Oulun hallitus: kausi pelataan loppuun

Talousvaikeuksissa painiva AC Oulu ei aio jättää kesken menossa olevaa jalkapalloliigan kautta. Viime viikon hallituksen ylimääräisessä kokouksessa todettiin, että seura tarvitsee 100 000 euroa ylimääräistä toimintansa jatkamiseen. Muutamassa päivässä seura sai kerättyä reilut 30 000 euroa.

– Tärkeintä on, että pelaamme sarjan loppuun emmekä pilaa muiden joukkueiden tilannetta. En näe mitään syytä, miksi kausi pitäisi jättää kesken, AC Oulu Oy:n hallituksen jäsen Arto Oja kommentoi.

Jos oululaisseura olisi jättänyt kauden kesken, sen tulokset olisi mitätöity ja vaikutus olisi ulottunut muihinkin seuroihin.

Tällä hetkellä AC Oulu on pystynyt maksamaan pelaajiensa palkat, mutta vakuutusyhtiöiden ja verottajan kanssa on jouduttu sopimaan uusia maksusuunnitelmia. Yhtiön tämän kauden tappio jää noin 100 000 euroon. Edellinen 16 kuukauden tappio oli 480 000.

AC Oulu Oy on tällä hetkellä ilman toimitusjohtajaa, mutta avoimelle paikalle etsitään aktiivisesti uutta henkilöä. Oululaisseura on liigassa 11:ntenä, kun kaudesta on kuusi ottelua pelaamatta.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa