Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 05.09.2010 18:07
A A A

Ahola lähes mestari, Remes kirii pikkuluokassa

Mika Aholan neljäs peräkkäinen enduron maailmanmestaruus on enää viimeistä sinettiä vailla. Ahola sijoittui tänään Turkissa kakkosluokan kisassa kolmanneksi ja johtaa sarjaa 28 pisteen erolla.

Vaikka pahin uhkaaja, Espanjan Ivan Cervantes voitti kisan ja kavensi piste-eroa, tarvitsee Ahola enää 22 pistettä mestaruuden varmistamiseen. Syyskuun lopun päätösviikonloppuna Ranskassa ajetaan kaksi kisaa. Voitosta saa 25 pistettä.

Luokan muista suomalaisista Juha Salminen oli kuudes, Marko Tarkkala 11:s ja Valtteri Salonen 12:s.

Ykkösluokassa Eero Remes voitti ja varmisti endurouransa ensimmäisen henkilökohtaisen MM-mitalin. Remes on vahvasti mukana myös luokan mestaruustaistossa, sillä neljänneksi Turkissa jäänyt ranskalainen Antoine Meo on enää 11 pisteen päässä kakkosena olevasta suomalaisesta.

– Mitali on jo varma, mutta sen väristä ei ole vielä tietoa. Minulla ei ole paljoakaan menetettävää. Taistelen vapautuneesti mestaruudesta, Remes, 25, sanoi.

Matti Seistola täydensi hyvän suomalaispäivän ykkösluokan viitossijallaan.

Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012

Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu

Perjantai 4.5.2012 20:15Valko-Venäjä-SuomiHelsinki
Sunnuntai 6.5.2012 16:15Suomi-SlovakiaHelsinki
Tiistai 8.5.2012 20:15Suomi-SveitsiHelsinki
Torstai 10.5.2012 20:15Ranska-SuomiHelsinki
Perjantai 11.5.2012 20:15Suomi-KanadaHelsinki
Sunnuntai 13.5.2012 16:15Suomi-USAHelsinki
Maanantai 14.5.2012 20:15Kazakstan-SuomiHelsinki

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Urheilu-uutiset