Beckhamin ura tikittää vauhdilla kohti päätösvihellystä
Antti Tiri / STT
David Beckhamin loukkaantuminen tuli jalkapalloilijalle erittäin huonoon ajankohtaan. Jos urheilukirurgi Sakari Oravan ennustus toteutuu, Beckham ei pelaa ensi kesän MM-kisoissa. Loukkaantuminen ja MM-kisojen väliin jääminen ovat pahimmassa tapauksessa lopullinen potku kohti Beckhamin huippu-uran päättymistä.
Puolentoista kuukauden päästä 35 vuotta täyttävä Beckham siirtyi tammikuussa toisen kerran Los Angeles Galaxysta lainasopimuksella AC Milaniin. Britin tärkein tavoite oli osoittaa Englannin päävalmentajalle Fabio Capellolle, että hän on MM-kisajoukkueen arvoinen. Nyt tuo tavoite on vääjäämättä jäämässä haaveeksi.
Beckham on korostanut, että hän haluaa jatkaa aktiiviuraansa MM-kisojen jälkeenkin. Hän on kuitenkin puun ja kuoren välissä: Los Angelesissa hän on joutunut sekä joukkuekavereiden että fanien hampaisiin, mutta hänellä on jättisopimusta pari vuotta jäljellä.
Beckham haluaa jatkaa pelaamista ennen kaikkea huipputasolla, sillä retki Los Angelesiin on ollut pelillisesti turha. 35-vuotiaana huipputasolle kuntoutuminen vie kuitenkin oman aikansa, eikä kukaan tiedä, kuinka paljon se syö vapaapotkuspesialistin pelitehoja. Jos Beckhamin vauhti alkaa jäädä ratkaisevasti nuorempien vauhdista, eivät huippuseurat ole hänestä pian enää kiinnostuneita.
Koska tähdellä on rahaa kuin roskaa, on rakkaus huippujalkapalloon ainoa syy jatkaa. Kahluusarjojen pelaajaksi hän ei varmasti suostu.
Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012
Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu
| Perjantai 4.5.2012 20:15 | Valko-Venäjä-Suomi | Helsinki |
| Sunnuntai 6.5.2012 16:15 | Suomi-Slovakia | Helsinki |
| Tiistai 8.5.2012 20:15 | Suomi-Sveitsi | Helsinki |
| Torstai 10.5.2012 20:15 | Ranska-Suomi | Helsinki |
| Perjantai 11.5.2012 20:15 | Suomi-Kanada | Helsinki |
| Sunnuntai 13.5.2012 16:15 | Suomi-USA | Helsinki |
| Maanantai 14.5.2012 20:15 | Kazakstan-Suomi | Helsinki |