Finlandia Marathonin voitot Keski-Suomeen
Erkki Kinnunen
Finlandia Marathonin pääsarjojen voitot jäivät Keski-Suomeen. Paremmin hiihtäjänä tunnettu jyväskyläläinen Veli-Pekka Kurunmäki voitti miesten maratonin ja Turussa opiskeleva Susanna Raitamäki Saarijärveltä kepitti kaikki kilpasiskonsa naisten maratonilla.
Uransa ensimmäisen maratonin juosseen Kurunmäen voittoaika oli 2.46,38. Raitamäki ehti maalivaatteen alle Paviljongin kupeeseen ennätysajassaan 3.07,48.
Maratoonarit starttasivat jo klo 13.00. Ahdasta tuli klo 14.45 jälkeen, kun myös puolimaratoonarit ja 12,3-kilometrisen Rantaraitin kierroksen juoksijat liittyivät seuraan.
– Viimeisellä ringillä oli pari kilometriä melkoista pujottelua, kun kuntoilijaporukka lähti liikkeelle, mutta sen jälkeen pääsin juoksemaan vapaasti, Kurunmäki kertoi.
Raitamäelle viimeinen kierros tarjosi ”pientä pujottelua.”
– Siitä kiitos järjestäjille, että kun puolikaan juoksijat lähtijät, systeemi toimi nyt paljon paremmin kuin viime vuonna. Silloin piti tehdä aika paljon tilaa rantaväylällä.
Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012
Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu
| Perjantai 4.5.2012 20:15 | Valko-Venäjä-Suomi | Helsinki |
| Sunnuntai 6.5.2012 16:15 | Suomi-Slovakia | Helsinki |
| Tiistai 8.5.2012 20:15 | Suomi-Sveitsi | Helsinki |
| Torstai 10.5.2012 20:15 | Ranska-Suomi | Helsinki |
| Perjantai 11.5.2012 20:15 | Suomi-Kanada | Helsinki |
| Sunnuntai 13.5.2012 16:15 | Suomi-USA | Helsinki |
| Maanantai 14.5.2012 20:15 | Kazakstan-Suomi | Helsinki |