Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 06.09.2010 17:53
A A A

Fredrikson on pelikunnossa

Tärkeään Hollanti-otteluun valmistautuva jalkapallomaajoukkue sai pientä tutinaa, kun ykkösmaalivahti Otto Fredrikson jätti sunnuntain harjoitukset kesken olkapään saatua tärskyn. Huoleen ei kuitenkaan ole syytä, sillä mies on pelikunnossa tiistaina.

- Se on vanha vaiva, joka ilmoitteli itsestään. Oli parempi jättää treeni kesken. Nyt olkapää on parantunut ja rauhoittunut eilisestä. Olen täydessä iskussa huomenna, Fredrikson selvitti maanantaina.

Tiistain ottelu Rotterdamin De Kuip -stadionilla on Fredriksonin uran suurin peli toistaiseksi.

- Voihan sen niin sanoa. Iso areena, ja ei vastustaja voi paljon paremmaksi tulla. Hieno peli, ja odotan pääseväni pelaamaan. Loistava paikka tehdä hyvä suoritus, saada vähän revanssia perjantain Moldova-pelistä.

Fredrikson joutui Chisinaussa antautumaan kahdesti Suomen kärsiessä masentavan 0-2-tappion. Nyt keskittyminen on jo täysin oranssipaitojen pysäyttämisessä.

- Moldova on käsitelty ja jätetty taakse. Maalivahtivalmentaja Antti Niemen kanssa käytiin läpi mitä siinä tapahtui, ja turha enää miettiä, että mitä jos.

- Tällaiseen peliin on aina kiva lähteä. Eihän meiltä kukaan muu kuin me itse odota mitään.





Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012

Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu

Perjantai 4.5.2012 20:15Valko-Venäjä-SuomiHelsinki
Sunnuntai 6.5.2012 16:15Suomi-SlovakiaHelsinki
Tiistai 8.5.2012 20:15Suomi-SveitsiHelsinki
Torstai 10.5.2012 20:15Ranska-SuomiHelsinki
Perjantai 11.5.2012 20:15Suomi-KanadaHelsinki
Sunnuntai 13.5.2012 16:15Suomi-USAHelsinki
Maanantai 14.5.2012 20:15Kazakstan-SuomiHelsinki

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Urheilu-uutiset