Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 18.03.2010 20:49
A A A

Ilonen aloitti Marokossa tasaisella kierroksella

Mikko Ilosen avauskierros golfin miesten Euroopan kiertueella Marokon Rabatissa kulki tasaisen varmasti. Kaksi alle parin pelannut Ilonen jakaa ensimmäisen päivän jälkeen sijan 30.

Iloselle kertyi kierroksella neljä birdietä ja kaksi bogia, eli loput 12 reikää sujuivat par-vauhtia. Ilonen pelasi torstaina Rabatin-kisan vaikeammalla kentällä ja onnistui väylällä pelanneista kuudenneksi parhaiten.

– Sain hyvän alun. Lyönti kulki, eikä suorituksissa ollut ongelmia. Tasainen kierros, joka antaa pohjaa seuraavien päivien nousulle, Ilonen suunnitteli.

Kisaa johtaa Englannin Nick Dougherty (–7).

Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012

Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu

Perjantai 4.5.2012 20:15Valko-Venäjä-SuomiHelsinki
Sunnuntai 6.5.2012 16:15Suomi-SlovakiaHelsinki
Tiistai 8.5.2012 20:15Suomi-SveitsiHelsinki
Torstai 10.5.2012 20:15Ranska-SuomiHelsinki
Perjantai 11.5.2012 20:15Suomi-KanadaHelsinki
Sunnuntai 13.5.2012 16:15Suomi-USAHelsinki
Maanantai 14.5.2012 20:15Kazakstan-SuomiHelsinki

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Urheilu-uutiset