Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 27.07.2010 22:00
A A A

Juoksulajeissa onnistuminen Halvarin haasteena

Hyvällä onnistumisella Mikko Halvari ponnistaa pieneen yllätykseen Barcelonassa yleisurheilun EM-kisojen kymmenottelussa. Tilastojen valossa ottelun taso on jäämässä kärjen osalta vaisuhkoksi, joten 7 900 pisteellä, johon Halvarilla voisi olla mahdollisuudet, yltää korkealle.

- Turha lähteä haihattelemaan. Omia ennätyksiä lähden tavoittelemaan kaikissa lajissa, Halvari kuittaa etukäteisveikkaillut sijoitusmahdollisuuksista.

Halvari on tällä kaudella kasannut Ruotsin Täbyssä käydyssä maaottelussa ennätyspisteensä 7 736. Suomen EM-joukkueen moniotteluvalmentajan Jarkko Finnin mukaan se ei kuitenkaan ole sitä mihin Halvarin rahkeissa on varaa.

- Mikko on ollut terve monta vuotta. Hän on myös aika rutinoitunut kilpailija ja ollut 2-3 vuotta tasainen. Yhtä huippuottelua häneltä on odotettu ja sellainen ollut huulella tänäkin vuonna, mutta ei ole vielä tullut. Jos se tulisi täällä, se toisi hyvän sijoituksen, Finni arvioi.

Halvari on satsanut nopeusharjoitteluun ja toivoo, että saisi Barcelonassa kaikkia juoksujaan parannettua.

- Jos on satanen on 10,90 tai 11,10 sillä ei ole niin paljon merkitystä, mutta jos myös 400 metriä on 50 sekunnin pinnassa, sillä on jo merkitystä, varsinkin kun Mikko on tässä porukassa aika hyvä heittäjä, Finni arvioi.

EM-kisojen kymmenottelu alkaa keskiviikkona. Ottelu suosikit ovat 8 381 tänä vuonna kasannut Ukrainan Aleksei Kasjanov ja 8 313 otellut Ranskan Romain Barras.







Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa