Kaupunginjohtaja: Lahti neuvottelee vielä MM-rallista
STT, Keskisuomalainen
Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta tyrmää väitteet siitä, että Lahti olisi jo jätetty pois Suomen kesäisen MM-rallin reitiltä. Hänen mukaansa kaupunki neuvottelee edelleen AKK Sports Oy:n kanssa.
Jyväskylän kaupunki tiedotti alkuviikosta tekevänsä AKK:n kanssa kolmivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka arvo on vuosittain 260 000 euroa. Lähtö ja maali sekä supererikoiskoe järjestetään Jyväskylässä, ja erikoiskokeet ajetaan pääosin Keski-Suomessa.
Kaupunginjohtaja Myllyvirta odottaa Lahdellekin ralliroolia.
- Osuuttamme ei varmaankaan lisätä, mutta ymmärtääkseni myös järjestäjien tavoitteena on hyödyntää Jokimaan raviradalle tehtyjä rakenteita.
Myllyvirta lupaa Lahden osallistuvan kustannuksiin "suhteessa siihen, mitä saa".
Viime vuonna Lahti tuki Neste Rallia 120 000 eurolla. Supererikoiskoe järjestettiin Jokimaalla ja huoltotauko satamassa. Lisäksi Päijät-Hämeen pikkuteillä ajettiin pikataipaleita.
AKK Sports Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Mahonen kertoi viime viikolla Keskisuomalaisessa, että Lahdessa ajetaan myös tänä vuonna MM-rallia: viime vuotta pienempi super-erikoiskoe torstaina Jokimaan ravikeskuksessa sekä pari tavallista erikoiskoetta Lahden ympäristössä.
AKK kertoo tarkemmin reiteistä parin viikon kuluttua.