Kirittäret haki kotiedun Porista
STT
Naisten pesäpallon finaalisarja käynnistyi Porissa kotijoukkueen kannalta vaatimattomasti. Jyväskylän Kirittäret otti ansaitun ansaitun voiton lukemin 2–0 (3–2, 2–0).
Ottelun taso jäi yllättävän vaisuksi etenkin kotijoukkueelta. Runkosarjassa huimasti juoksuja takonut Pesäkarhut teki runsaan yleisön (2 177) edessä vain yhden juoksu lyömällä. Toinen tuli harhaheitolla.
Pesäkarhut sortui vaisuhkon sisäpelin ohella myös selviin virheisiin ulkopelissä.
– Olimme alusta heti valmiita peliin. Olimme tutkineet tarkkaan vastustajan pelitavan ja siitä oli todella apua, totesi Kirittärien pelinjohtaja Jussi Viljanen.
Niina Rinkinen oli Kirittärien kokoonpanosta sivussa perhesyistä, mutta siitä huolimatta etenkin ulkona joukkueen peli sujui mainiosti.
Kirittärien tehokkain pelaaja mailanvarressa oli kolme juoksua lyönyt Tiina Tolonen.
– Mahtava ottelu loistavan yleisön edessä. Tiukka vääntö se oli, mutta olimme sen verran parempia, että ansaitsimme voittomme, Tolonen totesi.
Finaalitaisto jatkuu ensi sunnuntaina Jyväskylässä. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012
Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu
| Perjantai 4.5.2012 20:15 | Valko-Venäjä-Suomi | Helsinki |
| Sunnuntai 6.5.2012 16:15 | Suomi-Slovakia | Helsinki |
| Tiistai 8.5.2012 20:15 | Suomi-Sveitsi | Helsinki |
| Torstai 10.5.2012 20:15 | Ranska-Suomi | Helsinki |
| Perjantai 11.5.2012 20:15 | Suomi-Kanada | Helsinki |
| Sunnuntai 13.5.2012 16:15 | Suomi-USA | Helsinki |
| Maanantai 14.5.2012 20:15 | Kazakstan-Suomi | Helsinki |