Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 12.02.2012 00:44
A A A

Mali yllätti Ghanan pronssiottelussa

Mali on saavuttanut pronssia jalkapallon Afrikan mestaruusturnauksessa kaatamalla Ghanan 2-0. Turnauksen ennakkosuosikeihin kuuluneelle Ghanalle kyseessä oli jo toinen yllätystappio muutaman päivän sisään. Keskiviikkona se hävisi välierissä Sambialle.

Malin sankari oli Bordeaux'n hyökkääjä Cheick Diabate, joka teki joukkueensa molemmat maalit Päiväntasaajan Guinean pääkaupungissa Malabossa pelatussa ottelussa.

Ensimmäinen osuma syntyi 23. minuutilla kaukolaukauksella. Ghanan taistelu vaikeutui tunnin pelin jälkeen, kun Isaac Vorsah ajettiin kentältä toisen keltaisen kortin myötä.

Diabate viimeisteli loppulukemat kymmenen minuuttia ennen loppua Adama Tambouran tarkasta keskityksestä.

Ghana ja Mali olivat kohdanneet jo turnauksen alkulohkossa, tuolloin Ghana vei voiton 2-0.

Mitali on Malille kautta aikojen toinen Afrikan mestaruusturnauksessa. Vuonna 1972 joukkue ylsi hopealle, sen jälkeen se on jäänyt kolme kertaa neljänneksi.

Myöhemmin tänään loppuottelussa Gabonin pääkaupungissa Librevillessä kohtaavat Sambia ja Norsunluurannikko.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa