Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 06.03.2010 21:05
A A A

Maltti nosti Juha Salon pistekärkeen SM-rallissa

Karkkilalainen Juha Salo kaasutti Mitsubishillään SM-rallisarjaan kuuluvan Itärallin SM1-luokan voittoon Joensuussa. Pohjoiskarjalaisella mutkikkaalla reitillä tarvittiin malttia, mitä Salolta löytyi. Mutta myös vauhti oli kohdallaan, sillä Salo voitti neljä erikoiskoetta kahdeksasta, ja piti Subarun Joonas Lindroosin takanaan 27,2 sekunnilla.

– Virheetön päivä ja hieno kisa. Nelonen ja vitonen rykäistiin oikein menemään. Varsinkin vitosella lennettiin ja hypittiin. (Viimeisellä ek:lla) yritimme tulla "puolisukkasillaan", ettei vain töpättäisi ja menetettäisi johtoa, SM-pistejohtoon yhdeksällä pisteellä ohi Kosti Katajamäen noussut Salo kertasi.

Salon voittotietä silottivat Jukka Ketomäen ja Kristian Sohlbergin keskeytykset sekä Katajamäen vatsatauti, joka hiljensi vauhdin neljänneksi.

– Todellinen voitto tämä meille oli, en olisi uskonut, että maaliin asti jaksetaan, Katajamäki myönsi.

Kolmanneksi kurvaillut Jarkko Miettinen menetti kakkossijansa spinnaukseen viimeisellä ek:lla, jolla Lindroos röykytti kärkiajan.

Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012

Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu

Perjantai 4.5.2012 20:15Valko-Venäjä-SuomiHelsinki
Sunnuntai 6.5.2012 16:15Suomi-SlovakiaHelsinki
Tiistai 8.5.2012 20:15Suomi-SveitsiHelsinki
Torstai 10.5.2012 20:15Ranska-SuomiHelsinki
Perjantai 11.5.2012 20:15Suomi-KanadaHelsinki
Sunnuntai 13.5.2012 16:15Suomi-USAHelsinki
Maanantai 14.5.2012 20:15Kazakstan-SuomiHelsinki

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa