Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 11.02.2012 12:50
A A A

Mäkäräinen mielissään kotikisan kakkossijasta

Kaisa Mäkäräisen kasvoilla paistoi helpottuneen iloinen ilme, kun uran paras kisa kotimaisemissa Kontiolahdella oli takanapäin. Mutta kuten kunnon huippu-urheilijalla pitääkin, hienoista harmitusta kakkossija ampumahiihdon maailmancupin sprintissä silti jätti.

- Ihan turha muutos, olisi ollut kiva kilpailla sillä alkuperäisellä radalla. Tasainen latu ei ole minun vahvuuteni, olen vahvempi nousuissa. Hyvän ja huonon hiihtäjän ero on tasaisella paljon pienempi, Mäkäräinen pohti päätöstä, jolla rataa helpotettiin, vaikka pakkanen ei perjantaisissa lukemissa ollutkaan.

- Mutta ihan hyvä näin, hyvä kisa, Mäkäräinen kiirehti kuitenkin lisäämään.

Eikä Mäkäräinen huonolle hävinnyt. Saksan Magdalena Neuner otti jo kauden kahdeksannen voittonsa, eroa oli lopulta 12,3 sekuntia. Eikä Mäkäräisellä jäänyt tällä kertaa edes ampumista harmiteltavaksi, sillä hän ampui Neunerin tapaan yhden sakon.

- Se (yksi ohilaukaus) ei nyt vaarallista ole, osumaprosentti oli tänään 90. Paljon yli kauden keskiarvon.

Iloinen oli myös Mari Laukkanen, joka jatkoi hyviä otteitaan jaetulla 19. sijalla.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa